Jokainen aamu on uusi alku

Kaupallisessa yhteistyössä Sensodyne x Roosa Nauha kanssa

 

 

Olen ollut ihanan kumppanini Sensodynen ambassadorina jo toista vuotta ja puhunut siinä ohella moneen otteeseen suun hyvinvoinnista – ja erityisesti kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, uskoen, että näiden eväät ovat olleet minulla hyvin korissa.
Ei muuta kun piknikviltti maahan ja eväät esille. Kiva päivä tulossa. Kunnes viltti vedetään alta niin, että oletkin mukkelismakkelis nurmikolla ja kaikki keräämäsi eväät ihan muussina peppusi alla. 

Sitä jännästi välillä ajautuu tilanteeseen, missä kuvittelee, että perjantaipilateksen, vuosittaisen hammastarkastuksen, ja päivittäisten vihersmoothieiden olevan riitävää hyvinvointia. Tiedättehän, kaikki hallussa ja spa-viikonloppukin edessä.
Varmasti joissain tilanteissa näin onkin, mutta jos hutaiset smoothien naamaan samalla kun juokset työpaikasta toiseen, ajattelet pilatestunin loppurentoutuksessa vain työasioita ja spassa ”kuvaat nopeasti jonkun pikkukamppiksen siinä samassa” – ei lopulta mikään määrä vihersmoothieita kannattele sinua pinnalla. 

Kirjoitin tässä postauksessa uupumuksesta ja siitä kuinka oli pysähdyttävä ihan kunnolla.
Ei sellaisen kivan mökkiviikonlopun verran, vaan useiden viikkojen ja kuukausien mittaista jaksoa kun kalenteri on täysin tyhjä ja päivän tavoitteita on pyöreä nolla. 

Olen aina rakastanut arjessa niitä pieniä hetkiä ja rutiineja. Hampaiden pesusta, iltateen siemailuun. Pahinta uupumisessa on se, että pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Ja myös se, että ne eivät tunnu enää miltään. Aamulla puuskuttaa väsymyksestä jo yrittäessään puristaa hammastahnaa ulos tuubista. Vähän kuin akku ei olisikaan ladannut yön aikana. Jäljellä on enää se viimeinen prosentti ja koko laite takkuilee virran puutteesta. Iltatee ei maistu miltään ja se nököttää yöpöydällä koskemattomana päiväkausia.
Aamut ei tunnu uusilta aluilta.

 

 

Tiedämme että konaisvaltainen hyvinvointi syntyy levosta, liikunnasta, ravinnosta ja henkisestä energiasta.
Ihminen on kokonaisuus, ja jos osa hyvinvoinnin rakennuspalikoista puuttuu, kokonaisuus kärsii. 

Minä lisäsin torniin kokonaan uuden palikan. Sellaisen armollisuuden, kohtuuden ja hyvän itsekkyyden pilarin. Sellaisen joka muistuttaa, ettei noita yllämainittujakaan tarvitse suorittaa, ja ettei pitkät työpäivät ja loputon halu menestyä ole oikea suunta. Jos asettamansa riman ylittää, ei sen jälkeen tarvitse aina olla uutta korkeammalla.
Hidasta ja nauti kerrankin siitä, mitä jo on. Karsi.

Tuntuu suorastaan euforiselta kun pääsee takaisin omaan onnelliseen olotilaansa. Kun kikattaa aamulla sängyssä koiran pelleilylle, pysähtyy lenkillä ottamaan sata kuvaa nätistä talosta tai kukasta, kehuu kollegalle uuden lounasravintolan salaattia, pursuaa intoa ja ideoita palavereissa, miltei nukahtaa pilateksen loppurentoutuksessa, eikä malta laskea lukemaansa kirjaa käsistään illalla.
Kun pesee hampaat kahden hätäisen sekunnin sijaan ne kokonaiset kaksi minuuttia ja hymyilee peilikuvalleen kylpyhuoneessa. Hammastahnaa on suupielissä ja muistaa (kiitos Sensodynen) ettei enää edes vihlo hampaita.

 

 

Hyvinvointi on asia, jota en enää koskaan ota itsestäänselvyytenä. Se on kaiken pohja. Nyt kun olen hitusen viisaampi (ja levänneempi) haluan pitää paremmin huolta omasta, sekä läheisten hyvinvoinnista jokaisena päivänä.
Ottaa aikaa ja olla läsnä. 

Sensodyne lahjoittaa jokaisesta myydystä Sensodyne –hammastahnasta 0,20€ Roosa Nauha – keräykseen kampanjan ajan 22.9.-1.11.2021

Sensodyne jatkaa viimevuotiseen tapaan Roosa Nauha -kampanjan tukemista, tavoitteena tukea Roosa Nauha -keräystä ja syöpätutkimusta. Vuodesta 2020 alkaen Roosa Nauha keräys on rintasyöpätutkimuksen lisäksi tukenut myös muiden syöpien tutkimusta. 

Tämän vuoden Roosa nauha -kampanjan teemana on rajattomuus. Se tarkoittaa niin rajatonta rakkautta läheisiä kohtaan, kuin rajatonta ikävää jo mennyttä kohtaan. Usko siihen, että rajoja voi rikkoa vie meitä päivä päivältä lähemmäs tavoitteitamme.
Katso ympärillesi ja näe missä kaivataan rajatonta tukea 🙂 

 

1 Comment
  • H. Q-A
    Posted at 14:00h, 01 lokakuun Vastaa

    Ensiksi. Kuin hyvä kirjoittaja oletkaan!!!
    Ja toiseksi ❤️ uupumuksen syövereihin hukkuu aika moni ja paljon koetaan et miks mie en jaksa kun kaikki muut porskuttaa eteenpäin vauhdilla ja menestyvät. Kuin armollista on saada ymmärtää, et juuri niiden menestystarinoiden takaa löytyy myös toinen uupunut. Tulee olo et saa itekin höllätä ja oppia lempeämmäksi itselleen… Koska juoksemalla pääsee toki tavoitteisiin nopeammin, mut unohtuu ja häviää juuri mainitsemiasi hetket, mitä elämässä on juuri se parhaus. Ne pienet ilahduttavat onnen pisarat. Ja tarviiko just aina vaan ylittää ylityksiään. Milloin on riittävästi?

    Tähän aiheeseen voi jatkaa pohdintoja ikuisuuden. Onhan tää aika aikamme riesa.

    Kiitos kun jaat kokemuksia ja vaikuttajana vaikutat tärkeisiin asioihin. Se on arvokasta.

    Lempeyttä päivääsi ja hetkiin, jolloin haluis vaan suoriutua. Jospa sitä ei tarvis. Ehkä vähemmän todellakin antaisi enemmän ❤️

Post A Comment