JÄÄN MIELUUMMIN KOTIIN KASVONAAMIONI KANSSA

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Estée Lauderin ja Indieplacen kanssa.

 

Mitä pidemmälle syksy etenee ja mitä pimeämmiksi ja kylmemmiksi illat muuttuvat, sitä mieluummin vietän ne kotona. Olette varmasti kuulleet joskus lyhenteen FOMO (eng. fear of missing out). Olin ennen sellainen. Kunnon fomottaja. En halunnut jäädä mistään paitsi. Jokaisissa kissaristiäisissä ja hippohiihdoissa oli oltava. Tähän vielä hektinen arki päälle, niin ei siinä paljoa ehtinyt levätä ja vain olla. 

Siksi olenkin äärimmäisen innoissani siitä, että minusta onkin alkanut kuoriutua fomottajan vastakohta, eli JOMO (joy of missing out -tyyppi). Se joka valitsee yhtä useammin kotisohvan, kylvyn, poikaystävän kainalon, kasvonaamion, kirjan, tai uuden hyvän sarjan rilluttelun sijasta. 

Mikään ei ole parempi fiilis kun huomata sunnuntaina olevansa täynnä energiaa ja valmiina uuteen viikkoon. Se kun maanantaiaamuna peilistä tuijottaa silmäpussien sijasta virkeä naama.

Miten sitten hemmottelen niitä silmäpussejani tällaisina ”staying in” -iltoina? Mitkä tuotteet oikeasti tehoavat ja mitkä ovat omia suosikkeja? 

 

 

Tässä postauksessa käyn läpi ihonhoitorutiinini Estee Lauderin kanssa.
Olen todella innoissani siitä, että saan tehdä jälleen yhteistyötä ehkä yhden maailman parhaimman kosmetiikkabrändin kanssa. Estée Lauderin tuotteet ovat itselleni sellaisia, että oli yhteistyötä tai ei, niin niitä löytyy meikkipöydältä, peilikaapista ja joitakin ehdottomia suosikkituotteitani jopa ”varastosta” odottamassa edellisen purnukan loppumista. Ettei vain loppuisi kesken. Voisinpa jopa sanoa, että olen näihin jollain tasolla koukussa.

Koti-illat ovat itsensä hemmottelun parasta aikaa. Kuorin kasvot, levitän seerumit ja käytän aikaa ihonhoitorutiiniini huolelliseen läpikäyntiin. Olen tehnyt empiiristä tutkimusta – varsinkin näin syksyllä kun iho tuntuu olevan kalpea ja kuiva, on tuotteista todella apua. Jos iho pääsee hyvin hoidettuna nukkumaan, näkyy se myös peilistä aamulla. 

Nukkuessa solujen uudistuminen tehostuu. Verisuonet laajenevat ja ihon lämpötila kohoaa, jolloin iho on vastaanottavaisempi hoitotuotteiden vaikuttaville aineille 🙂 

Olen päässyt testaamaan laajan skaalan Estée Lauderin tuotteita ja tässä ihonhoitorutiinissa käydään läpi juuri niitä omia suosikkituotteita, joita löytyy aina kotoa. 

 

Kasvojen puhdistus
Advanced Night Repair Micro Cleanising Foam
Minulle on tärkeää, että puhdistustuiote on tehokas, mutta hoitava. En halua tuntea kiristävää ihoa ja nähdä meikkitahroja pyyhkeessä. Tämä tuote on juuri sellainen. Puhdistaa ”koko päivän pois kasvoilta” muuttumalla pehmeäksi ilmavaksi vaahdoksi joka poistaa kasvoilta niin meikit, epäpuhtaudet kuin saasteetkin. Tuotteeseen on lisätty mikroravinteita, mineraaleja, sekä ihoa hoitavia ainesosia. 

Hoitoneste
Micro Essence Skin Activating Treatment Lotion
Levitän tätä mikro-ravinteita sisältävää hoitonestettä muutaman tipan kämmenelle ja taputtelen sen kasvoille ennen seerumia.
Hoitoneste imeytyy syvälle ihoon ja täyttää sen intensiivisellä kosteudella, jolloin seuraava tuote imeytyy ihoon tehokkaammin. 

 

 

Seerumi (suosikki!)
Advanced Night Repair Synchronized Recovery Complex ||
Tämä kulttimaineeseen noussut tuote, on juuri yksi niistä tuotteista joita ilman en osaa olla. Kevyt ilmava koostumus tekee ihmeitä yön aikana. Se korjaa, ennaltaehkäisee, kosteuttaa, puhdistaa. Yksinkertaisesti saa ihoni näyttämään paljon paremmalta. Lämmitän muutaman tipan kämmenien välissä ja painelen kasvoihin joka aamu -ja ilta. Ihoni tuntuu rakastavan tätä, enkä usko, että muihin seerumeihin on enää palaamista. 

 

 

Tehotiiviste (uusi suosikki)
Intense Resert Concentrate
Kutsun tätä SOS-pulloksi. En käytä tätä joka ilta, mutta halusin silti mainita, nimittäin tämä tehotiiviste on todella tehokas täsmähoito erilaisille ongelma-alueille. Se on kehitetty rauhoittamaan näkyvästi esim. Auringon polttamaa ihoa, ärtynyttä punoittavaa ihoa, stressaantunutta ihoa jne. Itselläni esimerkiksi kuivuu, kutisee ja punottaa iho usein otsan ja hiusjuuren rajasta. Tämä tuote lievittää punotusta ja rauhoittaa ihoa jo tunnissa. 

 

Silmänympärysvoide
Advanced Night Repair Eye Supercharged Complex
Supersuosittu silmänympärysvoide korjaa, kirkastaa ja suojaa. Se mm. Auttaa elvyttämään ihoa siniseltä valolta, jota kohtaamme nykypäivänä tuijottaen läppäreitä ja puhelimia tuntitolkulla. 

 

Yövoide (suosikki!)
Revitalizing Supereme + Night Intensive Restorative Creme
Ai että tämän jälkeen ihon tuntuu niin silkkiseltä. Rakastan kaikkea tässä purkissa. Sen paksua koostumusta, tuoksua, kosteutusta ja tehokkuutta. Tämä tuntuu ihan kasvojen omalta peitolta jonka alla se saa nukkua ja kerätä voimia yön aikana. Tuotteen Morninga uute täydentää ihon luonnollista kollageenin tuotantoa. Se myös sisältää tehokkaita antioksidantteja ja glukosamiini auttaa kiihdyttämään ihon solujen uusiutumista.

 

 

Silmänympärysnaamio
Concentrated Recovery Eye Mask
Tuotteen kolmikerroksiset laput kostutetaan paketin Advanced Night Repair tehotiivisteeseen ja annetaan olla silmien alla n. 10 minuuttia.
Sisältää tehokkkaan ja rauhoittavan sekoituksen 9 anti-irritanttia, sekä hyaloronihappoa ja riisileseuutetta. Näiden jälkeen silmänympärysiho näyttää paljon sileämmältä ja virkeämmältä.  

 

 

Tämän setin jälkeen – uskokaa pois – herääkin seuraavana aamuna ihan prinsessa ruususena.
Onko teillä Estée Lauder suosikkeja? Sellaisia joita ilman ihonne ei yksinkertaisesti voi vain olla?

Tags:
2 Comments
  • Milla Sukhilta
    Posted at 00:04h, 14 lokakuun Vastaa

    Ihanaa,että fomo on vaihtunut koti-iltojen arvostukseksi. Itsensä hemmottelu kyllä kannattaa aina!

    • julia
      Posted at 13:29h, 15 lokakuun Vastaa

      Niinpä ☺️ Tätä on odotettu! Kotona löhöily on parasta 😍

Post A Comment