ITSE OTETTU PASSIKUVA – näin onnistut

 

Osa teistä ehkä näkikin aiemmin tällä viikolla instastoryni kautta kuinka kuvailin itse kotona uusia passikuvia omassa pikku kotistudiossa.
Sain tästä todella paljon viestejä ja kyselyitä, joten ajattelin täällä blogin puolella tuota kuvausoperaatiota vielä kunnolla avata.

Eli pähkinänkuoressa: passikuvan voi nykyään ottaa itse omalla kameralla, tai vaikka hyvänlaatuisella kännykkäkameralla (edit. tätä ei kuitenkaan ilmeisesti suositella, koska useimmissa kännyköissä on laajakulmainen linssi).
Kuva ladataan Poliisin lupahallinnon valokuvapalvelimelle nettisivujen kautta.

 

Tässä muutamia vinkkejä:

 

Valaistus & seinä
Varmista, että otat kuvan hyvässä valaistuksessa. Esimerkiksi päiväsaikaan ikkunan lähettyvillä on hyvä. Koita saada valo tasaisesti kasvoille, niin ettei toisella puolella olisi enemmän varjoja.
Takanasi pitäisi olla tyhjä puhdas vaalea tasaisesti valaistu seinä. Sinun ei tarvitse olla selkä seinään kiinni, vaan voit seisoa/istua hieman irti seinästä.

Kamera & rajaus
Ota itse kuva itselaukasimella tai pyydä kaveria toimimaan kuvaajana. Kamera saisi olla hieman päätäsi alempana, eli n. kaulasi kohdalla. Kuva rajataan myöhemmin, joten kamera voi olla sen verran kaukana sinusta, että pääsi päälle jää hyvin tilaa ja kuva rajautuu n. Rinnan kohdalta. Älä käytä laajakulmalinssiä.
Kuva voi olla mustavalkoinen tai värillinen.

Ilme & meikki
Katso että olet hyvin tunnistettavissa kuvasta. Ei liikaa hiuksia naamalla, tai asusteita. Pidä pää suorassa, suu rennosti kiinni, älä hymyile, mutta voit hieman hymyillä silmillä (kuitenkaan siristämättä:)
Kannattaa myös kiinnittää huomiota meikkiin. Tasainen pohjameikki ja kiiltäviin kohtiin puuteria. Siistit kasvoja kehystävät kulmat. Itse rajasin vielä huulet ja varjostin ihan vähän nenää. Liika contour saattaa kuitenkin vääristää kasvojen mittasuhteita, joten kannattaa sutia meikkiä maltilla.

Kuvan koko & syöttäminen järjestelmään 
Sähköisesti toimitettavan kuvan mittojen on oltava tarkalleen 500 x 653 pikseliä. Yhdenkään pikselin poikkeamia ei hyväksytä. Kuva on tallennettava JPEG-muodossa.
Jos osaat muokata kuvan kokoa, tee se ja kirjaudu sisään mobiilitunnuksilla poliisin lupahallinnon valokuvapalvelimen sivulle ja syötä valitsemasi kuva järjestelmään.
HUOM. Jos et osaa muokata kuvan kokoa, voit tehdä sen epassikuva.fi kautta. Ainakin itselläni tuo poliisin sivu herjasi kuvakokoa, vaikka olin sen vielä erikseen säätänyt kuvanmuokkausohjelmassa, joten myös minä käytin kuvan ePassikuva.fi kautta.

ePassikuva.fi sivu EI vie kuvaa suoraan poliisinrekisteriin vaikka se niin sanoo. Se palvelu ei ole käytössä, mutta se minkä voit tehdä, on syöttää kuva (ihan missä koossa tahansa) sivulle, rajata sen siellä ohjeiden mukaan oikean kokoiseksi ja sen jälkeen tallentaa kuva koneellesi. (Paina tallenna kuva, minkä jälkeen vielä uudestaan ”lataa kuvatiedosto” painiketta).
Tämä sivu tekee kuvasta automaattisesti juuri oikean kokoisen ja tällä tavalla ainakin itse sain poliisisivun hyväksymään kuvan.
(Jos poliisin automaattinen kuvanlaatutunnistin, sanoo, että kuvasi on liian sumea. Lisää kontrastia ja terävyyttä ja lataa kuva uudelleen).

Eli, tallenna ePassikuva.fi sivun kautta kuva työpöydällesi ja vie tämä kuva uudestaan poliisin lupahallinnon valokuvapalvelimelle.
Täytä passihakemus täällä. Seuraa ohjeita, täytä tietoja ja klikkaile passi kotiin.

Hinta, toimitus & pikapassi
Sähköinen passihakemus maksaa 49 euroa ja henkilökohtaisesti jätetty hakemus 53 euroa. Hakemuksen voi useimmiten tehdä alusta loppuun verkossa, mikäli sinulta on otettu sormenjäljet aiempaa passia varten enintään 6 vuotta sitten ja nimesi on edelleen sama kuin edellisessä passissasi ja allekirjoituksesi löytyy poliisin rekisteristä.
Normaalipassin toimitusaika on 5-8 arkipäivää

Jos teet hakemuksesi sähköisesti ja järjestelmä ilmoittaa, että tunnistuskäynti tarvitaan, voit valita sähköisessä hakemuksessasi vain normaalin toimitusnopeuden. Voit kuitenkin vaihtaa sen tiskille tullessasi nopeampaan, jolloin sinulta peritään normaalin toimituksen ja nopeutetun toimituksen hintaerotus.
Pikapassi & expresspassit ovat tavallisia 5-vuotta voimassa olevia passeja, mutta nopeammalla toimituksella. Pikapassi tulee 3 arkipäivän sisällä ja expresspassi jo samana päivänä tai viimeistään seuraavana.

 

Mielestäni tämä järjestelmä on kyllä aivan huikea. Niin nopea ja kätevä! Tällä kotona on kuvattu niin omat, kuin ystävien ja perheenjäsentenkin passikuvat. Alan olla ihan haka tässä. Passikuvastudio Toivola.
P.s parasta itseotetussa passikuvassa on se, että voit huoletta ottaa vaikka sata vaihtoehtoa ja valita niistä parhaan version itsestäsi tuijottelemaan takaisin passinsivulta. Ei enää peura ajovaloissa feat mug shot -kuvia! 😀

 

(Täältä löytyy vielä Poliisin virallinen passikuvaohje).

 

♥SEURAA TÄÄLTÄ♥
INSTGRAM / BLOGLOVIN / FACEBOOK

5 Comments
  • Passivirkailija
    Posted at 15:47h, 16 September Reply

    Suosittelen ottamaan kuvan normaalilla kameralla kännykän sijaan, kännykkäkameroissa on yleensä suht laajakulmainen linssi ja se voi vääristää kasvonpiirteitä aiheuttaen ongelmia mm. sähköisessä passintarkastuksessa. T: passivirkailija Espoosta 🙂

    • julia
      Posted at 19:12h, 16 September Reply

      Hei 🙂 Kiitos paljon korjauksesta ja kommentista 🙂
      Luin jostain, että kännykälläkin saisi ottaa, mutta taisi olla väärää tietoa se.

      Korjasin tämän nyt tuohon tekstiin 🙂

  • Enni
    Posted at 18:28h, 16 September Reply

    Kiva postaus! Tuli mieleen, että kameran linssin olisi hyvä olla poliisin ohjeen mukaan teleobjektiivi, sillä laajempi polttoväli vääristää kasvojen mittasuhteet kapeammaksi kuin ne todella ovat. Esim. älypuhelimissa kameroissa on noin 20-30 mm polttoväli.

    Tässä vielä poliisin sivuilta:”Matkapuhelimen ja tabletin kameralla ei tyypillisesti voi ottaa vaatimusten mukaisia kuvia, sillä niiden tehollinen polttoväli on liian lyhyt. Kun polttoväli on liian lyhyt, nenä ja muut kasvojen keskellä olevat piirteet näyttävät passikuvassa liian suurilta suhteessa muihin kasvonpiirteisiin.
    Paras lopputulos syntyy teleobjektiivilla, jonka kinovastaava polttoväli on noin 90–130 mm, ja riittävän pitkällä kuvausetäisyydellä.”

    • julia
      Posted at 19:13h, 16 September Reply

      Kiitos ja kiitos selkeästä korjauksesta 🙂 Tekstiä nyt korjattu, niin ei tule kellekkään väärää infoa 🙂
      Itse käytin 50mm objektiivia ja mielestäni se toimi oikein hyvin 🙂

  • Enni
    Posted at 07:51h, 17 September Reply

    Kiva juttu! Myös 50 mm objektiivi esimerkiksi täysikennoisella on laajempi kuin croppikennoisissa kameroissa. 50-millinen objektiivi esim. Canonin 1000- ja 100-sarjojen kameroissa on kinovastaavuudeltaan 80-millinen. Jos kuitenkin käyttää täysikennoista kameraa, niin 50 mm on vielä myös aika laaja.

    Kuitenkin todella kiva, että nostit tätä aihetta, passikuvia voi niin helposti ottaa kotonakin!

Post A Comment