INNOISSAAN JA EI NIIN INNOISSAAN

 

Innoissaan

  •       Olen rutistanut tämän vuoden melkein purkkiin. Enää yhdet pikku kuvaukset ja sitten kaikki deadlinet on tältä vuodelta hoidettuina.
  • Mietin sometonta joulua. Ihan kunnon joululomaa ilman mitään somepäivittelyä. Läppäri kiinni ja puhelin lentokonetilalle. Tekisi varmasti hyvää 🙂
  • Instagramin puolella olenkin jo huudellut kuinka innoissani olen meidän toimistomuutosta! Huomenna roudataan kaikki tavarat vanhalta toimistolta uudelle ja arvatkaa kenen toimistomatka lyhenee 99% – uusi toimisto kun sijaitsee ihan parin minuutin kävelymatkan päästä kotoa.
  • Joulu. Olen innoissani suunnittelemassa meidän joulumenuta. Haluan kokeilla kaikkea uutta kuten esim. Pikkelöityä lanttusalaattia ja täytettyjä taateleita.

Ei niin innoissaan

  • Viime yöt ovat olleet todella hankalia. Unen päästä ei tahdo millään saada kiinni ja aamulla tuntuu mahdottomalta nousta ylös sängystä. Tämä johtaa siihen, että koko ajan on niin väsynyt, että meinaa päin seiniä kävellä. En tiedä pitäisikö vitamiinimäärä triplata vai mikä ihme taikajauhe herättelisi tästä kaamoksesta?
  •  Johtuuko tämä nyt sitten edellä mainitusta, mutta kärsin hieman inspiraationpuutteesta. Uskon, että uusi toimisto auttaa asiaa, joten ei auta muu kuin odotella ja ehkä hellittää hieman. Kaikilla on tällaisia kausia 🙂
  • Uusi MacBook Pro läppärini –  jonka ostin vielä oikein paremalla prosessorilla tuunattuna, on ollut siitä asti kun sen avasin ihan hanurista. Akku kestää maksimissaan tunnin ja välillä kone jumittaa ihan huolella. Koska työt ovat olleet koneella kesken, on ollut vaikea viedä läppäriä korjattavaksi – ei koskaan oikein tiedä kauan sen pitää siellä huollossa olla.
  • Joulu. Siinä missä olen innoissani olen myös pahasti jäljessä kaikesta suunnittelusta, siivoilusta ja järjestelystä. Tiedän, että olen taas kohta hikikarpalot ohimolla paistamassa ruokia ihan viime minuuteilla. Keittiökatastrofin partaalla  pikkelisalaattini ja taateleideni kanssa 😀

 

 

 

Takki – H&M
Neule – Monki
Hame – & Other Stories (TÄÄLTÄ*)
Kengät – Zalando
Laukku – Chanel
Pinnit – Glitter

Kuvat: Mona Salmien
*sisältää mainoslinkkejä

3 Comments
  • Lara
    Posted at 21:06h, 18 joulukuun Vastaa

    Moi! Olisiko sinulla tallessa sitä merileväkaviaari-dipin ohjetta? Olin tallentanut sen suosikkeihini mutta sivua ei enää löydy 🙁 se oli niin maukasta että haluaisin joulupöytään, mahtavaa jos löytyy jostain vielä! Ihanaa joulua!

Post A Comment