HOUT BAY DAY

Hout Bay on kylä 20 minuutin ajomatkan päästä Kapkaupungin keskustasta, lähellä kaunista Chapman’s Peak vuoristotietä. Meri -ja vuorimaisemat ovat kauniit sekä ajomatkalla ja itse kylässä, missä on myös ihanan idyllinen ja rento tunnelma. Olemme olleet siellä ennenkin mm. Mariner’s wharf ravintolassa, kävelleet laiturilla ja syötelleet hylkeitä, mutta nyt kävimme sunnuntain ruokamarkkinoilla, Bay Harbor marketissa, samantyyppisissä kuin Old Biscuit Millissä, mutta ehkä hieman simppelimpää ruokaa ja enemmän pikkukojuja.

Täällä ihmiset ovat kuulemma ihan hurahtaneita markkinoihin, enkä voi heitä syyttääkään. Olenhan itse kolunnut viikon sisällä jo niistä kaksi!

Olin helpottunut kun huomasin että Bay Harbor Market ei ollut yhtä ruuhkainen kuin Biscouit Mill. Täällä mahtui kävelemään ilman tuntemattomien ihmisten väliin liiskaantumista ja ostamaan ruokaa ilman sen kummempaa jonottamista. Minkä seurauksena päädyinkin sitten ostamaan mm. possutacon, omenainkiväärimehun, sokeriletun, mehiläisen siitepölyä ja taulun. Taulussa oli Jimi Hendrix ja tajusin vasta ostettuani sen, että sehän pitää raahata matkalaukussa suomeen asti, mutta no, ehkä se mahtuu.

Poistuessamme markkinoilta huomasin mäkeä ylös kiemurtelevan ruuhkan. Autoja silmänkantamattomiin jonossa. Kaikki olivat vasta tulossa markkinoille! Onneksi olimme itse ajoissa ja pääsimme juuri pois ihmismassan alta. Kapkaupungin markkina-mania haha, pitää tästä lähtien muistaa aina olla ajoissa.

Markkinoilta ajoimme vielä läheiseen kalastajakylään Kalk Bayhin, missä kävimme rantaravintolassa lounaalla ja kävelemässä ympäriinsä. Täällä on niin paljon erilaisia rantakyliä ja laaksokyliä ja ties mitä. Kaikki niin erilaisia, mutta silti samanlaisia. Kaikissa oma viehätyksensä. Tekisi mieli tehdä pienet päiväkävelyt kaikissa niistä.

13 Comments
  • pia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    beautiful photos!
    Fashion latte with vanilla

  • Sanni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos Julia ihanasta blogista! Olen ollut mukana ihan alkuajoista lähtien, mutta en ole koskaan kommentoinut, mutta nyt on sen aika. Olet mielettömän kaunis, lisäksi kirjoitat hauskasti, ja sinulla on hyvä ote elämään. Kiitos vielä! 🙂

  • Eveliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanasti välittyy näistä kuvista ja tekstistä Kapkaupungin tunnelma! En ole koskaan käynyt Etelä-Afrikassa, mutta jonakin päivänä varmasti matkustan sinne.

    Itselläni on tiedossa matka toisaalle reilun kuukauden kuluttua. Lentomatka tulee olemaan n. 10h. En ole varma oletko joskus postaillut miten yleensä pukeudut lentomatkoille, mutta olisi kiinnostava tietää miten sinä pukeudut lentokoneeseen erityisesti pitkille lennoille. Olen jo valmiiksi kauhuissani siitä turvotuksesta, jota lentomatkustus usein aiheuttaa 😀 Joistain blogeista olen lukenut myös erilaisista kosmetiikkatuotteista esim. kosteuttavista ihotuotteista, joita suositellaan ottamaan lennolle. Onko sinulla jotakin suosituksia näihin liittyen, olis kiva kuulla. 🙂

    Nautinnollista loppulomaa teille! 🙂

  • Em
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä olen käynyt Joburgissa ja se ruoka on jotain niiiiiin uskomattoman hyvää. Onko se Etelä-Afrikan aurinko vai ihmisten yleinen iloisuus,joka saa ruoan maistumaan uskomattoman maukkaalta. Ja ihan mahtavia kuvia sulla taas!

  • Amanda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kapkaupunki on niin mun haaveissa! Onko siellä minkälainen hintataso noin niinkun yleensä esim. ruuan suhteen? 🙂 Nauti!

  • Maija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia, tekis niin mieli Etelä-Afrikkaan!

    Aloitin just oman blogin missä kirjoitin meidän Zanzibarin matkasta:)

    http://maijasblog.blogspot.co.uk

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei Julia! Ihanan näköinen loma teillä!:) mitkä nuo sinun aurinkolasit on? Hienot!

Post A Comment