HELPPO & MONIPUOLINEN CASHEWKASTIKE

Reseptivihkoni kastikesivu on saanut uuden suosikkitulokkaan! Inspiraation tähän kastikkeeseen sain alunperin Australian Masterchef –sarjasta (ylläri!) minkä jälkeen se on lähtenyt hieman elämään, muokkaantunut omaan keittiöön sopivaksi ja yksinkertaistunut aikalailla.

Pidän ihan älyttömästi kastikkeen täyteläisestä mausta ja sen monipuolisuudesta. Kastike kun sopii melkein minkä annoksen kanssa tahansa. Olen syönyt sitä uunikasvisten, salaatin, kanan, tacojen, hamppareiden ym kanssa. Joskus käyttänyt jopa ihan sellaisenaan dippinä. Kastike on myös äärimmäisen helppo valmistaa. Ainekset vain sekaisin blenderiin ja surautetaan kastikkeeksi. Lopputuloksena hieman bbq-vivahteinen tomaattipähkinä kastike, mikä tekstuuriltaan kuitenkin muistuttaa hummusta. Okei nyt luon teille hämmentäviä mielikuvia. Kannattaa vain siis kokeilla ja maistaa itse 🙂

 

Näiden ohjeiden mukaan kastiketta tulee aika iso satsi, mutta säilyy jääkaapissa hyvänä tiiviissä purkissa melko pitkään. Mitat ovat myös suuntaa antavia – itsehän kun heittelen aineksia mukana miten sattuu, niin kannattaa ensin vaikka lisäillä nämä määrät, maistella ja lisätä oman maun mukaan aineksia siten miten tykkää. Jos kastike on liian paksua, lisää vettä.

 

 

LUE MYÖS:
3 x Suosikkikastike

Tags:
2 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tarkoittaako soija soijakastikketta vai soijarouhetta ?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Soijakastiketta ☺️

Post A Comment