Hei aamuvirkku

Minä en ole aamuihminen, mutta viimeaikoina kehossani on asustellut vieraileva aamuvirkku. Tältäkö se tuntuu? Kun herää vain siihen, että silmät avautuvat ja on jo saman tien pirteä? Erittäin aamu-unisena henkilönä voin nimittäin kertoa että normaalisti minua ei herätä edes herätyskello. Uneni tekevät usein tepposia ja sekoittavat kaikki herätyspirinät unenpöpperöisiin seikkailuihini. Herätyskellon ääni voi ihan hyvin olla vaikka uneeni puusta putoava pirisevä omena, mikä onkin tikittävä pommi ja sitä pitää juosta pakoon. Vähemmästäkin torkuttaa.

Nämä aamut ovat olleet kuitenkin mahtavia. Herään pirteänä aikaisin ja havahdun ennen klo yhdeksää aamulenkillä siihen kun herätyskelloni alkaa vasta soida. Vaikka olen ollut jalkeilla jo muutaman tunnin.

Viime viikollakin Zalandon summer housessa heräsin jo ilman herätyskelloa. Joka aamu klo 07.30 Pirteänä aloin päivittämän blogia (taistelemaan nettiyhteyden kanssa), minkä jälkeen lampsin aamujoogaan, mistä rentoutuneena yllä näkyvän ihanan aamupalan ääreen. 

Itse asiassa jos nyt tarkemmin ajattelen, niin se taisi jäädä päälle tuolta se aamuvirkeys.
Hassua, mutta pliis vieraileva aamuvirkku, pysy kanssani hieman pidempään vielä.

I have become an early riser! 🙂

(Fifth image from janni delér. Having breakfast with these beautiful girls; Janni, Christina, Michelé & Line 🙂

27 Comments
  • Ulla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielenkiinnolla oon lukenu cosmon bloggaajien postauksia! Aiotko säkin muuttaa? Vai jäätkö sä cosmoom?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jään vielä 🙂

  • pia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Thank you 🙂

  • Ellu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tervetuloa tännekkin aamuvirkku, olisin enemmän kuin kiitollinen vierailusta, ja mieluiten vaikka pysyvästä.. Olen nimittäin todellakin kaikkea muuta kuin aamuihminen. Herätyskellon soiminen on joka aamu yhtä tuskaa. ;D

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Herätyskellon ääni ei ole tosiaan mitään linnunlaulua minullekaan 😀

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ilmeisesti susta on tullut julkkis kun et enää vastaa blogisi kommentteihin tai kysymyksiin. Aika säälittävää, sinun kaltaisiasi on niin monia.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Pyrin vastaamaan kyllä kaikkiin. En vain aina pysty heti sillä hetkellä kun ne tulevat. (viikonloppuisin vielä enemmän jäljessä, koska haluan välillä olla silloin ”vapaa” tietokoneelta). Yleensä kuitenkin aina uuden postauksen tullessa, olen vastannut edellisen postauksen kommentteihin. Jos käyt katsomassa niitä, niin melkein kaikkiin kommentteihin on kyllä vastattu 🙂

  • JULIA Toivola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mehuja, maitoa, kaakaota 🙂

Post A Comment