Food in Singapore

Singaporen pressimatkamme aikana söimme paljon ja kaikkea. Oli buffetia, maistelumenuuta, mereneläviä, minihamppareita, minkä maalaista milloinkin ja myös tietysti paikallista perinteistä murkinaa.

Arvatkaa mikä minulle jäi eniten mieleen näistä kaikista?
Jättirapukastikkeeseen kastettavat leipäpullaset ja papayasalaatti.

Papayasalaatin ja kevätkääryleet ostin ION Orchard food courtista. Ravintolamaailma ison ostoskeskuksen alakerrassa. Täynnä toinen toistaan houkuttelevimpia kojuja ja ruuan tuoksua. Juuri tällaista meininkiä halusinkin eniten Singaporessa kokea. Olin lukenut, että katukeittiöissä, ruokatoreilla ja tällaisissa isoissa ravintolamaailmoissa majailivat maukkaimmat makuelämykset ja koitinkin hakeutua sellaisen kojun jonoon, missä oli eniten jonoa ja paikallisia.
Toimi! Papayasalaattini oli ihanan raikas ja tulisuuttakin sai kätevästi lisättyä itse. Kevätkääryleetkin kaikessa yksinkertaisuudessaan olivat ehkä jopa parhaimpia maistamiani.

Tuo jättirapu puolestaan tarjoiltiin tunnetussa Long Beach Seafood -ravintolassa. Suositun Singaporen kansallisruuaksikin kohotetun annoksen nimi on chili crab ja se liemi/kastike, missä tuo rapu lautasella lillui oli loistavuutta! Sinne dippailtiin sotkuisesti sormin pieniä leipiä (maistuivat pullalle) ja voin rehellisesti kertoa, että söin ainakin varmaan kaksikymmentä pullaa ja puolet tuosta liemestä. En vain voinut lopettaa.

Sen enempää tarkkoja ravintolasuosituksia en Singaporeen matkustaville voi oikein antaa. Enemmänkin vain kehotuksen hakeutua ruokatoreille pisimmän kojun jonoon ja maistamaan jossain hyvää chili crabia!

Kaiken kaikkiaan, syökää paljon ja maistelkaa paikallisia ruokia. Singaporessa on loistavaa ruokaa!

No Comments
  • Janna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    NO NAM!!!! Just kun mulla on nälkä niin tulee tällänen herkkupostaus 😀 Tyypillistä! Ihanan näkösiä safkoja!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      😀 Mulle käy noin aina.

  • amanda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tein virheen kun nälkä töissä kurnien avasin tän postauksen…. 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahah, se menee aina niin 😀

  • vai crab..?
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Chili crap?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahah 😀 Perus! Onneksi oli mennyt sentään tuossa toisessa kohtaa oikein 😀

  • Angelika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nam! Kivoja kuvia. Tuli heti kauhee nälkä kun näin noi kuvat!

    http://anniangelikan.blogspot.fi/

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Arvaa alkoiko mun tehdä mieli tuota jättirapu kastiketta!

  • Tiiavoitto
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tulipa nälkä!

  • pppaaaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    onko noissa laseissa popkorneja? 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei 😀 Mutta olisi varmaan ihan hyvin voinut olla! Ne oli sellaisia jauhoisia palleroita.. Tai siltä ne maistui. En oikein ottanut selvää onko kyseessä hedelmä vai mikä 😀

  • Ang Moh Chick
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia NAM! Makin rakastan chilli grabia!! Miten saat aina tuollaisen ihanan pehmeyden ja kauniita valoelementteja sun kuviin?? <3 Mulla on kanssa kamera taynna ruokakuvia just lahinna katukeittion saloista jotka postaan piakkoin 🙂

    http://angmohchick.blogspot.sg/

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hmm, en tiedä 😀 Yleensä vaalennan kuvia aika paljon. Ehkä siitä sitten tulee. Joskus lisään pixlrilla jotain elementtejä myös 🙂

  • jonna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miten tuota rapua syödään?? :DD

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi kuule, ei varmaan ainakaan niin miten minä sitä söin 😀

  • Eeru
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meidän tuli vasta kolmannella Singaporen reissulla maistettua tota chili crab -annosta makeine sämpylöineen ja kyllä rakastuttiin siihen täysin. Käytiin Seafood Paradise nimisen ravintolaketjun vähän etäisemmässä toimipaikassa ja oltiin ainoat länsimaiset asiakkaat aivan täydessä ravintolassa. Oli hauska kokemus!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Varmasti! Ja vitsi minä tulen varmaan syömään tuota joka Singaporen reissulla (toivottavasti niitä on useita) 😀

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    This is the first time ever that I’m leaving a comment, but I’ve to tell you that I love your blog! 🙂 Even when I don’t understand anything 😛 but you’re really stunning and I love your style! 🙂 x

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oh, thank you 🙂 I’ve been thinking that maybe I should start to translate texts. Maybe 🙂

  • Pihla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuollahan tulee sitten hulluksi 😀 äääääää. NAM

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      vähäsen 🙂

Post A Comment