Etelä-Afrikassa

Joskus elämä heittelee miten sattuu. Minut se on heittänyt nyt Etelä-Afrikkaan hetkeksi siskoni kanssa.

Siskoni avomies kuoli liikenneonnettomuudessa muutama kuukausi sitten. Tultiin tänne vähäksi aikaa muihin maisemiin.
– Vaikka ei ne maisemat paljoa auta, mutta helpottaa toivottavasti edes hetkeksi.

Ajattelin kertoa tämän teille, koska mitä muutakaan minä sanoisin?
Asumme kolme viikkoa ystäväni Saaran luona ja kirjoittelen sieltä ihan tavalliseen tahtiin. Niinkuin tavalliselta lomalta tekisin.
Tähän aiheeseen tuskin enää palaan, mutta halusin nyt vain suoraan kertoa syyn miksi olen taas täällä.

Ja erittäin mielelläni olenkin. Harmi vain että näissä merkeissä.

Edit: En sitten huonompaa päivää voinut valita tämän tekstin julkaisuun. Sattumalta vain saavuimme juuri tänään tänne Etelä-Afrikkaan, eikä ole aprillipäivät ollut päällimmäisenä mielessä viimeaikoina. Suoraan sanottuna en muistanut edes koko päivän olemassaoloa. Harmi, että osa teistä otti tämän vitsinä, mutta valitettavasti se ei sitä ole.

No Comments
  • emma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    APRILLIA? 😀

  • anonyymi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    aprillia ?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei valitettavasti ole

  • :DD
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    HUONO pila! 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      EI, ei ole huono pila. Kumpa olisikin.

  • seidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi kamalaa. : ( Kyllä taas panee miettimään elämän arvaamattomuutta, koskaan ei voi tietää, mitä seuraava päivä tuo tullessaan…

    Paljon voimia sinne.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos.
      Tiedän, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu 🙁

  • What
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos tää on pila, niin aika paskal aiheella vitsailet

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Joo, ei mulla nyt ihan noin huono huumorintaju ole.

    • jenna
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      niimpä

  • Natalie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onko pihlan poikaystävä kuollut :o?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei. Puhun isosiskostani.

  • Elli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voimia sinne <3 Itekin oon aina näin huhtikuun alussa aika mietteliäänä, sillä äitini kuoli melko tasan 3 vuotta sitten huhtikuussa. Hyvä, että oot siskosi tukena!

    Ps. tykkään tosi paljon blogistasi, oot niin symppis 🙂

  • pupsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Otsikon luettuani ajattelin olevan pila, mutta tuskin tällaisella aiheella kukaan pilailee. Osanottoni ja voimia!

  • Mia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haluan toivottaa paljon voimia siskollesi, sinulle ja muillekin menehtyneen läheisille – hyvä ystäväni kuoli vähän aikaa sitten. Rankkoja juttuja, mutta onneksi tukijoukot auttaa selviämään.

  • Liisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi ei.. tsemppiä ihan hurjasti!

    Karseeta että tää ilmoitus tuli tälleen aprillipäivänä ja osa lukijoista kuvittelee tän pilaksi. Itsekin luin pari ekaa lausetta ajatellen kokoajan kyseessä olevan aprillipila, mutta kun luin auto-onnettomuudesta niin tajusin että tässä ei pilailla. Toivottavasti muutkin nyt tajuavat ettei kukaan pilaile tällaisella aiheella, ja kommenttiloota ei täyttyis aprillia-naureskeluista. Hirvittävästi voimia siskollesi ja tietty sinulle myös!

  • Jennifer
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voimia kauheasti 🙁 <3

  • Tanja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi ei, mielettömästi voimia sinne! Oma isäpuoleni kuoli onnettomuudessa, se oli kamalaa aikaa. Voimia!

  • lotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en ymmärrä kuka edes pilailisi tällaisella asialla.. Paljon voimia siskollesi ja sinulekin.♥

  • Tinttis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tsemppiä!

  • RagDoll
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toivottavasti tämä on vain huono aprillipila, sillä kenellekään ei toivoisi mitään tuollaista sattuvan. =((

  • AnniCaven
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi ei ihan kamala juttu! :C Voimia sinne! <3

  • Mermaid
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse menetin isäni vuosi sitten, en tiedä mitään rankempaa kuin perheenjäsenen äkillinen poisnukkuminen… Haavat yhä auki sekä isäni, että veljeni menetyksestä. Tsemppiä sinne ja halit sisarellesi, koittakaa nauttia olostanne edes sen verran minkä pystytte.

    Kuka nyt tällaisella asialla oikeasti vitsailisi?!?

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa, että olet lähtenyt viettämään aikaa siskosi kanssa ikävästä tapahtumasta huolimatta. Oma äitini kuoli pari kuukautta sitten, ja voin kertoa että ilman läheisiä olisin ihan hukassa! Näiden kamalien kokemusten ainoa hyvä puoli on ollut se, että on ollut niin paljon läheisiä ympärillä jotka auttavat ja pitävät järjissään jo pelkällä läsnäolollaan.

    Osanottoni ja voimia teille!

  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihmettelen kovasti miten kukaan kehtaa edes sanoa, että ”aprillia”..

    Osanottoni ja todella paljon voimia, toivottavasti maisemanvaihdos tuo siskollesi edes hetkittäin muuta ajateltavaa ja voimia.. Nämä äkilliset liikenneonnettomuudet ja muut menetykset ovat asioita, joita ei kenenkään kuuluisi kokea. Voimia!

  • ÄnTee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis mulla ei tullu mieleenkään, et tää ois joku aprillipila. Kuolema on kuitenkii sen verran vakava asia. Toisaalta oma elämän tilanne hiljattain äkillisesti kuollutta äitiä ikävöidessä voi hieman vaikuttaa suhtautumiseeni. Kovasti jaksamisia ja voimia. Ei se maisemanvaihdos paranna, mutta helpottaa kummasti, kun on hieman erilainen arki siellä.<3

  • ladymode
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    jaksuja <3

  • Leena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen todella pahoillani ja voimia teille kaikille <3
    En ymmärrä miksi julkaisit tämän aprilli päivänä..? Kyllä kaikki varmasti ymmärtävät ettei tällaisen asian kanssa pilailla ja vain sairas ihminen keksisi tällaisen aprillipilan. Toivon ettei sinulle tule ikäviä kommentteja , ihmisiltä jotka eivät tajua tämän olevan totta, joissa vaikka syytetään sua tällaisen aprillipilan tekemisestä 🙁
    Voimia kaikille <3

  • Jenni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mua lähinnä kuvottaa toi sun tapa vitsailla. Mitä selität huomenna kaikille oman tarinansa jaanneille kuinka huvittavalta tämä aprillipila susta vaikuttikaan?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei ole aprillipila. En tajunnut että julkaisin tämän juuri aprillipäivälle.

      Muokkasin nyt tekstiin tuon ”edit” osion. Toivottavasti ei tule enää väärinymmäryksiä.

    • Maaria
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Paljon voimia siskollesi ja sinulle Julia! Kurjaa (ja kuvottavaa), että jotkut heti ajattelevat sinun pilailevan tällaisella asialla.

    • nq
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mua lähinnä kuvottaa sun kaltaset ihmiset, jotka ei toisen surua kunnioita vaan luulevat että kirjoittaja vääntää asiasta vitsiä. Tuskin kukaan läheisen ihmisen kuolemalla vitsailisi, vitsailisitko itse?

  • Katri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voimia Julia<3 Otan syvästi osaa.

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lämpimät osanotot täältä. Pystyn vähän samaistumaan tunteeseen. Itse menetin hyvän ystäväni myös noin kolmisen kuukautta sitten auto-onnettomuudessa… Hirveästi olisi hälle asiaa ja kerrottavaa, mutta onneks muistot ei koskaan häviä<3 voimia siskollesi ja sinulle!

  • edi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    suhtaudun tähän vähäsen varovasti, koska nyt on aprillipäivä..

    Mutta jos ihan oikeasti tuo on totta niin paljon voimia sun systerille ja sinullekkin..

    ps. aprillipilaksi hyvin mauton…

  • LI
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tsemppiä paljon!

  • S.E
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ketä tässä maailmassa enää edes aprillipäivää viettää (itsekään en muistanut narraus-päivän olemassaoloa). Tuntuu, että ainoat ’merkki’ päivät joita vietetään ovat juhannus ja joulu.

  • Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onneks oon niin blondi, etten ees tajunnut että eilen oli aprillipäivä ennen kuin luin kommentit.

    Osanotot ja tsemppiä teille molemmille! <3

  • Eerika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielettömän suuret osanotot siskollesi ja jaksamisia teille kaikille.
    Aivan kamalaa, että tuollaisia asioita tapahtuu. Onneksi siskollasi on sinut ja oot siellä hänen kanssaan toipumassa.

    Ja älä pode huonoa omatuntoa siitä, että ihmiset tulkitsivat tän pilaksi. Se on muiden moka, ei sun. Oon sitä mieltä, että se osoittaa muilta harkintakyvyn puutetta, kun tulee kommentoimaan tätä pilaksi, kun asia saattaa olla ja onkin todella surullinen tosiasia.

    Tsemppiä sinne. Toivottavasti lämpö ja sinun seurasi auttaa isosiskoasi eteenpäin surun keskellä.

  • Noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lämpimiä ajatuksia täältä sinne Julia ♥

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Otan osaa suruunne!! 🙁 Ihan kamalaa, en pysty edes kuvittelemaan miten vaikeaa siskollasi nyt on. Koittakaa pärjätä ja maiseman vaihto varmasti auttaa edes vähän.

    T.Laura

  • Pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paljon voimia sinne!! <39

  • Pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paljon voimia teille!!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toivottavasti kipu ja ikävä vielä joku päivä helpottavat. Voimia.

    It’s hard when you miss people. But, you know, if you miss them, it means you’re lucky.
    It means you had someone special in your life, someone worth missing.

  • Pihla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voimia isosiskoille sinne<3. Onneksi saa edes vähän jotain muuta ajateltavaa siellä.

    Tosiaan nyt on toinen päivä huhtikuuta ja ei ollut aprillipila. Valitettava totuus, kamala asia, mikä on vaikuttanut koko perheeseen.

    En ymmärrä, kuka voisi edes kuoleman kanssa aprillipilata… Hyi.
    Eikä kaikki tosiaan tiedä edes milloin kyseinen päivä on.

  • Roosa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paljon voimia! <3

  • Dee
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tähän on vaikea kommentoida yhtään mitään=( voimia sinne.

  • JULIA Toivola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos ihan mielettömästi kaikille ja voimia jokaiselle joka kertoi oman läheisensä menehtyneen.

    Ei ole tyypillistä minulta kirjoitella tällaisia asioita täällä, mutta olisi ollut hankalaa bloggailla muina miehinä täältä Etelä-Afrikasta ja teistäkin varmasti outoa miksi yhtäkkiä olisin ihan muuten vaan täällä taas.

    Nyt jatketaan normaalin blogin parissa kiitos 🙂

  • Aino
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paljon jaksamisia, oma vasta 30-vuotias enoni kuoli juuri syöpään. Kummallista, että ihmiset luulevat tällaisten asioiden olevan aprillipiloja.

  • tytpyy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voimia sinne teille <3 kamalaa, että ihmiset luulevat sinun vitsailevan tälläisellä.

    Haluan tähän samaan kommentoida uusinta postausta lentoyhtiöistä; sukulaiseni oli thaimaan lennolla finnairin, ruokatarjoilu oli pelkkää makaronia. Aika järkyttävää.
    Turkish airlines kuulostaa upealta 🙂

    Toivottavasti siskosi saa energiaa Afrikan auringosta ja upeista maisemista. Hänen mies varmasti soisi kaiken hyvän mitä elämä tuo tullessaan surun jälkeen.

  • Riika, ReadySteadyGlow
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan järkyttävää. Osanotot myös täältä.

    Olet varmasti rakas sisko, kun pidät huoltoa <3 Jos jotain hyvää vaikeuksista pitää yrittää löytää, niin ne yleensä lähentävät perheenjäseniä entisestään. Voimia!

  • Alexa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    For God’s sake ihmisiä jotka funtsi että oot pilaillu tälläsellä asialla. Suurin hali sinne, koita nauttia lämmöstä. Pus!

    xx

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kamalaa 🙁 munkin siskon mies kuoli rekkakolarissa syyskuussa.. Voimia tosi paljon <3

Post A Comment