En osaa lentää 16 tammi

Koska minä lensin puskaan.
Vuorelta, kovaa, tuntemattoman miehen kanssa ja niskassa monta metriä varjoliidin kangasta.
Tiedättekö, se tunne kun kerää kaiken rohkeutensa, koittaa unohtaa korkeanpaikankammonsa, juoksee alas jyrkännettä pitkin, nousee hetkeksi ilmaan, mutta vain tajutakseen, että yllättäen tuuli lakkaakin täysin puhaltamasta ja seuraavaksi oletkin puskassa – mutta ethän toki turvallisesti yhdessä sellaisessa, vaan sinun pitää vauhdin viemänä vieriä niissä jokaisessa kahdenkymmenen metrin säteellä! Kaiken kruunaa puskien pistävät piikit ja se tosiasia, että sinulla on paljaat sääret.

Kun kuperkeikat oli kieritty ja näytin pölyiseltä kaktukselta, kiipesin takaisin ylös ja kokeilin uudelleen.

Niin.. Siis se tunne, kun olet kerännyt kaiken rohkeutesi, yrittänyt unohtaa korkeanpaikankammosi, kierinyt siellä pusikossa ja koitat toistaa kaiken vielä heti perään uudelleen! 
Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, ihan tuosta noin vaan.

Onneksi toinen hyppy tosin päätyi pusikon sijaan leijailemaan taivaalla. Korkealla, mutta kivasti kaarrellen. Kai jopa rentouduin.

Kymmenen minuuttia kauniita maisemia Kapkaupungin yllä kustansi minulle n. Kuusikymmentä euroa ja oli puskineen kaikkineen kyllä kaiken sen arvoista.