EHKÄ ELÄMÄNI KAUNEIN JUNAMATKA 24 kesä
Tai no junamatkat. Nimittäin Sveitsin matkalla vietettiin raiteiden päällä lukuisia tunteja. Eri junia, erilaisia maisemia. Milloin ikkunan takaa avautuu epätodellisen turkoosit järvimaisemat, tai sitten matkasit keskellä alppivuorien ympäröiviä laaksoja. Lehmät kelloineen laiduntavat kumpuilevilla niityillä ja totta kai värikkäitä kukkia oli ihan kaikkialla. Perhonenkin taisi lentää ohitse ja lempeä tuulenvire leijaili junavaunuun raollaan olevasta ikkunasta.
Tuijottelin kirkkaan sinisinä virtaavia puroja ja huusin innoissani koko vaunulle ääneen, että tuolla on taas vesiputouksia. Missä ihmeen satumaassa voi muutaman tunnin junamatkan aikana bongata lähietäisyydeltä lukuisia vesiputouksia? Ja miksi ei kukaan kertonut, että Sveitsi on täynnä vesiputouksia?
Olisin tullut aiemmin kylään.
Me matkustimme kuuden päivän Sveitsireissumme aikana junalla Zürichista Geneveen asti. Teimme välietappeja mm.. Luzernissa, Grindelwaldissa ja Interlakenissa.
Junia mahtui meidän reissuun monenlaisia. Kaupunkijunia, pikajunia ja itselleni täysin uusia tuttavuuksia – vuoristojunia!
Vuorijunat ovat kuin hitaita vuoristoratoja. Ylös alas mentiin niin jyrkkiä raiteita, että väkisinkin alkoi katseellaan hakea, että missä olikaan niitä hätäjarruja.
En pidä korkeista paikoista, mutta nämä matkat olivat ihania.
Mieleenpainuvimmat junamatkat Sveitsissä:
Pilatus Railway
Urin Alpeilla Pilatus vuorella sijaitsee maailman jyrkin rautatiekisko. Laskeuduimme tällä Pilatus vuoren huipulta alas paksun sumun läpi. Ja vaikka näkymät eivät sumun vuoksi olleet parhaimmat mahdolliset, olin silti ihan haltioitunut maisemista. Tämä juna tuprutteli läpi tiheän metsikön, tunneleiden, vuoren jyrkänteiden ja purojen.
Harder Kulm funicular
Interlakenissä sijaitsevan Harder Kulm vuoren Funikulaari eli kiskoköysirata oli lähestulkoon pystysuora. Matka kesti n.10 minuuttia ja koko tuon ajan tapitin silmät pyöreinä jyrkintä koskaan näkemääni raidetta. Kun pääsimme perille oli pelottavan jyrkkä matka kyllä sen arvoista. Harder Kulmin huipulla oli kaunista!
Jungfrau top of Europe train station
Interlakenista lähtevän Jungfraujochin jäätikköjuna matkaa kokonaan ylös asti Euroopan korkeimmalle, Top of Europen juna-asemalle (3454m)
Matkalla mennään pitkin niittyjä, vuorimaisemia ja tunneleita. Kannattaa ottaa ikkunapaikka 🙂
Myös matkat ihan tavallisella junalla läpi Sveitsin olivat ihania kokemuksia. Junat olivat siistejä, moderneja ja täsmällisiä. Isoista ikkunoista avautui (varsinkin vuorille päin mentäessä) niin ihania maisemia, että junassa aika kului kuin elokuvissa. Nenä kiinni lasissa ja silmät lautasina oli ainakin tämä matkaaja.
Lisää junalipuista ja hinnoista voi lukea Sbb:n sivuilta täältä.
Matkan tarjosi Sveitsin turistijärjestö
Jaana
Posted at 10:17h, 25 kesäkuunOlen ihastellut reissun kuvia sekä sinun että Kiran blogeista. Aivan upeita maisemia ja jälleen mielenkiintoisesti kerrottuja esittelyitä eri paikoista. 🙂 Mä olen aikanani junaillut Ranskasta Baseliin päivämatkalle, mutta ehdottomasti kiinnostaa käydä tulevaisuudessa ihan alppimaisemissakin. Osaatko sanoa junamatkojen hintoja? Maana Sveitsi on kyllä kallis, lienee joukkoliikennekin..
JULIAToivola
Posted at 18:13h, 25 kesäkuunIhana kuulla, kiitos <3
Meillä oli sbb:n kautta sellainen kaiken kattava junalippu (mikä kävi siis ihan perus kaupunkijunasta gondolihisseihin ja vuorijuniin taisi olla lähemmäs 200€, mutta sillä mentiinkin monta päivää koko maan halki ja ylös ja alas vuoria :D)
Lipuista hinnoista ym voi lukea lisää täältä:
https://www.sbb.ch/en/leisure-holidays/travel-in-switzerland/international-guests/swiss-travel-pass.html
Vierailija
Posted at 10:36h, 25 kesäkuunKiitos tiedoista. Nämä asiat juuri kiinnostivat. Sveitsi ja kesäalpit on ihania, kiva tietää uusista reiteistä ja paikoista. 🚂 Kauniita kuvia.
JULIAToivola
Posted at 18:08h, 25 kesäkuunHei,
Ihana kuulla että postauksesta oli hyötyä 🙂 Tämä on parasta palutetta mitä voi saada 🙂 Kiitos <3
xod
Posted at 16:54h, 25 kesäkuunApua huomasin just että sun blogi ei oo päivittynyt bloggeriin viiteen viikkoon! Menny kaikki postaukset ihan ohi. Blogi löytyy edelleen sieltä listalta (ja vanhat postaukset) mutta kun klikkaa niin linkki vie johonkin cosmon etusivulle tms… Mitenköhän tän sais takas?
JULIAToivola
Posted at 18:07h, 25 kesäkuunVoi ei 🙁 Se johtuu siitä kun FokusMedia osti Cosmopolitanin Sanomilta ja blogin osoitteet muutettiin. En usko, että pystyn itse muuttamaan tätä osoitetta Bloggeriin koska siellä muistaakseni jokainen blogi mitä haluaa seurata lisätään itse lukulistalle. Harmi 🙁
Pitää kysyä tekniseltä puolelta jos tähän olisi jokin ratkaisu 🙂
Nämä osoitteenmuutokset on niin ärsyttäviä. Omasta domainista http://www.juliatoivola.com on sellainen mistä blogi löytyy aina 🙂
xod
Posted at 09:00h, 26 kesäkuunOon yrittänyt lisätä tätä lukulistalle uudestaan mutta syötettä ei muka löydy 🙁 Harmi, jää seuraaminen kun klikkaan sieltä aina kaikki enkä muuten oikein muista mitä blogeja lukea 😀
JULIAToivola
Posted at 07:47h, 27 kesäkuunVoi ei 🙁 No ymmärrän kyllä ihan täysin! Yritän kysyä tätä joltain koodarivelholta. Ehkä saadaan tämä vielä jotenkin fiksattua 🙂