Days go by

Päivät täällä vain vierivät vikkelästi ohi. Tekisi mieli tehdä kaikkea ja kokoajan, mutta ennen kuin huomaatkaan on jo ilta ja päivällä porottanut aurinko paahtanut energiasi pois.
Onneksi meillä on vielä paljon aikaa jäljellä ja hauskoja juttuja tulossa. (Olemme olleet täällä vasta neljä päivää ja minä jo ihan paniikissa että aika kuluu liian nopeasti!)

Tänään juostiin taas aamulenkki Lions Headille päin. Päästiin pidemmälle kuin aikaisemmin, mutta mitä pidemmälle menet sitä pienemmäksi ja jyrkemmäksi polku käy ja joka puolelta lentelee ötököitä naamaan ja liskoja vilisee jaloissa. Okei näin vain yhden liskon, mutta sen jälkeen olin ainakin näkeväni niitä joka puolella!

Tänään lenkkipolulla oli muitakin meidän lisäksi. Jokainen moikkasi kohteliaasti ja jopa sama leijonakoira tuli vastaan kuin viime vuonna! Onpas kotoisa olo.

 

Kohta lähdetään jouluostoksille. Luulin ehkä hieman pakenevani joulua tänne, mutta mites ei pieneen mieleeni mahtunut se että tietysti vietämme huomisen päivän Ryanin vanhempien luona ja tietysti he ovat ostaneet myös meille lahjoja ja tietysti minäkin nyt haluan ostaa kaikille lahjoja.  Ei se mitään, olen aika innoissani tästä ja pääni sisällä lahjalista vaan loistaa ideoita. Katsotaan mitä mieltä olen sitten kun pääsen mitä ruuhkaisimmalle WaterFront ostoskeskukselle enkä kuitenkaan löydä mitään.

Joulustressiä Afrikassa. 

 

 

Toppi – VeroModa
Shortsit – BikBok (tulossa keväällä)
Kengät – Zara
Laukku – Alexander Wang
Aurinkolasit – RayBan
Kello – Marc Jacobs
Koru – My iMenso 

No Comments
  • nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi, mäkin haluaisin olla noin (joulu)stressaantunut:) Näyttää kuvasta siltä että elämä hymyilee! Ihanaa joulua sulle Julia!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Elämä todella hymyilee 🙂
      Kiitos ja ihanaa joulua myös sinne!

  • livliv
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi kuinka ihanan näköstä siellä! Matkakuume!! Katoin tässä Cheekin uusinta kuka muu muka musavideoo ja olin näkevänäni sut siinä pikaisesti? 😀 Hyvää joulua sinne Julia!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Täällä on ihanaa 🙂
      Jep, kamera oli sattumoisin paikalla kun moikattiin ja nyt se on siinä videolla 😀

      Hyvää joulua!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihana asu, nuo shortsit on niin kauniit<3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos 🙂 Shortsit on täydelliset tänne! Kevyet ja mukavat 🙂

  • tipi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ai missä cheekin musavideossa sä siis vilahdat? 🙂 kun en ainakaan löytänyt vielä kuka muu muka-musavideoo. ihanan näköistä siellä, täällä sataa vettä ja on pari astetta plussalla, jee… !

  • iidaannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vitsi ihan älyttömän ihanan näköstä! 🙂 pitkäkää kiva loma!

Post A Comment