Vaatekaupan myyjä, ystävä, lukija, parturi-opiskelija, tuntematon tyttö kadulla.
Tämä mekko tuntuu miellyttävän monia ja lähestulkoon joka kerta kun olen ollut liikkeellä tämän beigen helman kanssa, tulee joku nykäisemään hihasta.

Mielestäni on ihanaa kun ihmiset kysyvät. Itsekin bongailen kadulta paljon inspiraatiota ja kynnys kysyä mistä jokin vaate on hankittu on madaltunut paljon viime vuosina.
Sitä voi tehdä vaikka mitä löytöjä kun uskaltaa tuntemattomille jutella 🙂

 

Itse bongasin mekon Kampin Mangon mallinuken päältä jo jokunen viikko sitten. Luulin ensin että kyseessä on paita + hame setti, mutta kyseessä olikin mekko – minkä takia meinasin ensin jättää koko vaatteen sovittamatta.
Onneksi sovitin. Mekko istuikin kivasti. Siihen sai vähän ryhtiä vyöllä, mutta useimmiten annan sen roikkua ihan sellaisenaan. Todella monikäyttöinen vaate, mikä päällä olenkin ollut jo koluamassa Hankoa, syömässä illallista, hoitanut asioita kaupungilla ja käynyt työtapaamisissa. Rakastan tämän kaltaisia vaatteita. Yksinkertaisia, ajattomia ja monipuolisia.

 

 

Dress – Mango
Shoes – Samsoe & Samsoe

Photos: Kira Kosonen
Location: Hanko Villa Tellina
Tags:

RUISROCK
Kävin torstaina pyörähtämässä Hangon regatassa, mistä päätinkin karata jo heti perjantaiksi Turkuun ja Ruisrockiin.

Hyvä niin, nimittäin festarit olivat täynnä aurinkoa, ystäviä ja hyvää fiilistä.

The Chainsmokersin keikka tuli katsottua ihan lähietäisyydeltä ja fiilis oli aika katossa. Koko maa tärisi ja lavalta ammuttavat liekit lämmittivät kasvoja samalla kun sai vapautuneesti tanssia musiikin tahdissa.

Vannotin, että ensi vuonna pyhitän koko viikonlopun Ruisrockille – tämä taisi nimittäin olla ehkä hauskin ruissikokemukseni tähän asti ja siksi hieman harmitti, että olin varautunut olemaan siellä vain yhden päivän ja lähdin ennen muita ajamaan lauantaiksi kotiin.
Eipä siinä, etteikö tuntunut myös olla ihanalta olla vain yksin kotona. Kävin iltalenkillä, tilasin kotiin sushia, katsoin hömppäelokuvan ja nukuin putken 12 tuntia.

Sunnuntaina lähdimme kaverin mökille viettämään samalla ystäviemme syntymäpäiviä. Meillä on tapana jakaa isomman mökkiporukan kesken ruokatiimit ja me oltiin poikystävän kanssa tänä vuonna vastuussa maanatain brunssista. Yllättävän paljon sitä saikin paistella croisantteja ja munakkaita kun oli kuitenkin kymmenhenkinen porukka kasassa. Palohaavankin sain selkään kun poikaystävän (ja kuuman pellin kanssa) törmäiltiin pienehkössä mökkikeittiössä.

 P.s Koirakuume kasvaa kun kaveriporukkaan alkaa ilmestyä aina vaan enemmän koiria <3

Paljon naurua, saunomista, uimista, ruokaa, viiniä, pelejä ja löhöilyä. Näissä tunnelmissa meni kolme päivää <3 Nyt ollaan takaisin kaupungissa ja kiinni arjessa.


Kaupallinen yhteistyö: Wella Invigo

 

Tiesittekö, että hiukset saavat ravinnon viimeisenä kehossa? Jos tankkaat hiusvitamiineja joka aamu ja kauhot superfoodein maustettua aamupuuroa jättilusikallisia toivoen, että kaikki ravintoaineet pingahtavat suoraan päähäsi pitäisi jonkun kai kertoa, että nej, nicht, ja inte. Keho ottaa ensin osansa. Keksii ensisijaiset kohteet joita ravita ja jättää hiushaituville rippeet.
Leftoverseja hiuksille. Kuulostaa surulliselta.

 

 

Siksipä on hyvä avittaa tukkakultaa omilla keinoilla, esim. Laadukkailla hiustenhoitotuotteilla. Viedään vitamiineja ja hiuksille shampoon ja hoitoaineen muodossa. Itselläni on ollut hyvän aikaa testissä Wellan INVIGO –sarja, jonka tuotteet sisältävät 76% luonnollisia raaka-aineita sekä runsaasti vitamiineja. Näistä putiloista hiukset saavat mm. goji-marjoja!

 

Sarja sisältää viisi tuotekokoelmaa, jotka koostuvat hoito- ja muotoilutuotteista.
(INVIGO-hiustenhoitolinjassa on käytetty patentoitua INVIGO-BlendsTM -teknologiaa, mikä on mukautettu jokaiseen hoitokokoelmaan).

COLOR BRILLIANCE BLEND™ sisältää yhdistelmän limekaviaaria, E-vitamiinia ja histadiinia.

NUTRI ENRICH BLEND™ sisältää gojimarjoja, E-vitamiinia ja pantenolia.

VOLUME BOOST BLEND™ sisältää puuvillaeliksiiriä ja volyymia antavia polymeerejä.

BLONDE RECHARGE BLEND™ sisältää kirkastavia ainesosia.

BALANCE BLEND™ sisältää mentolia ja lotuseliksiiriä.

 

Näitä superfoodeja ei siis viedä hiuksille suun kautta vaan kaadetaan suoraan päähän shampoon ja hoitoaineiden muodossa. Oma pääni on saanut nauttia viime aikoina aimo annoksen mentolia ja lotuseliksiiriä, nimittäin Balance Blend on ollut kovassa käytössä meidän suihkukaapissa. Hiustenmuotoilussa puuvillaa Volume Boost Blend vaahdon ja suihkeen muodossa. Tykkään <3 Tuotteet tekevät sen minkä lupaavat. Hellävaraisesti mutta tehokkaasti. Sarja onkin suunniteltu kiireiselle, tehokkaita tuloksia haluavalle kuluttajalle. Ainakin oma arkeni on kaikkea muuta kuin ysitä viiteen rutiinia. Ja olen milloin missäkin viilettämässä tukkaputkella.

 

 

Tuntuuko teistäkin siltä, että välillä elämme sellaista aikakautta kun kaikesta pitäisi ylihuolehtia?

Pese kasvosi aamuin illoin Korealaisen, 10-vaiheisen ihonhoitorutiini tapaankuntoile säännöllisesti (vähintään ilmajoogaa ja tankotanssia), syö lähiruokaa ja luomua, vältä lihaa ja kulutusta, muista olla myös läsnä, joogaa meditoi. Kalenterissa lukee perjantain kohdalla metsäterapia. Vietä laatuaikaa poikaystävän ja perheen kanssa. Mökkeile, mutta älä erakoidu, muista myös juhlia kaupungissa tai jäät paitsi kaikesta siitä kesäiltojen taianomaisesta huumasta! Muista nähdä kavereita ja kommentoida 17 eri Whatsapp-ryhmään aktiivisena. Haali elämyksiä ja muistoja, mutta älä ylisuorita, ole zen, mutta tehokas ja täsmällinen ja tee tätä kaikkea työn ohella.

 

Onneksi edes hiustenpesu voi pysyä suht yksinkertaisena 🙂

 

Photos: Mona Salminen / edit by me
Tags: