Hei vaan ensimmäinen joulukuuta. Tuntui hassulta avata tänään ensimmäinen luukku kalenterista. Voiko muka olla jo joulukuu – miksi minusta tuntuu ihan kuin olisin vielä lokakuussa?

Heräsin tänään ilman herätyskelloa 6.30 erittäin kummallisten sotaunien jälkeen hiestä märkänä ja valmiina puolustautumaan kaikelta pahalta. Jouhtuikohan tämä sotauni siitä, että olimme eilen pelaamaassa megazonea? Tunti laseraseen kanssa ja mieleni on koko yön jossain maailmanloppusodassa. Ihan normihomma. 

Fiilis olis siis nyt aamulla kaikkea muuta kuin seesteisen jouluinen, joten kaivellaan sitä nyt hieman esiin katselemalla vanhoja talvikuvia menneiltä vuosilta 🙂

 

 

 


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa*
Psst. Postauksen lopussa Viaplayn tarjous

 

Rakastan rentoutua hyvän sarjan ja ruuan äärellä. Niin kauan kuin muistan, on telkkari ja herkkulaari ollut koukuttavin tapani rentoutua.  Pienenä mikään ollut parempaa kun maja, karkkipäivä ja piirretyt. Teininä saatoin jopa päästää pienen valheen suustani kun muut pyysivät norkoilemaan kahvilaan; ”pitää lukea kokeisiin”, vaikka oikeasti halusin jäädä vain kotiin katsomaan silloista suosikkisarjaani ja syömään perunoita ja jauhelihakastiketta. Tv ja ruoka oli se oma hetkeni ja näin on jatkunut tähän päivään asti. Toki on muitakin rentoutumismuotoja. Jooga, kirja, illallinen ravintolassa puhelinkiellolla, ilta ystävien kanssa, kävelylenkki ulkona jne, mutta joskus on ihan ok olla kunnon sohvaperuna ja minä sallin itselleni tuon hetken niin usein kuin mahdollista. Ehkä se tuntuu niin hyvältä koska siihen ei liity minkäänlaisia suorittamisen paineita? Kiireisen arjen keskellä tai rankan viikon jälkeen kun ei aina vain jaksa pinkaista heti ulos joogamaton kanssa tai alkaa sosialisoida. 

 

 

Olen aina yhdistänyt tv:n katsomisen ruokaan. Mitä parempi leffa, tai sarja, sitä herkullisempaa naposteltavaa löytyy lautaselta, mutta jos kyseessä on ruoka-aiheinen ohjelma niin silloin vasta lähteekin lapasesta. (Ja ruokaanhan ei muuten saa koskea ennen kun alkutekstit näkyvät ruudulla).
Olen tunnetusti kokkiohjelmien suurin fani, mutta minulla on pienoinen ongelma. Ne kaikki on tullut jo katsottua. Siksipä kun kuulin uudesta Viaplayn Four Hands Menu -alkuperäissarjasta ja sain vielä kutsun sarjan lanseeraustilaisuuteen, olin aivan ruoka/tv-taivaissa. 

Tilaisuus pidettiin Tukholmassa ruotsalaisen huippukokin ja Four Hands Menu dokumenttisarjan ideoiman Niklas Ekstedtin uusimmassa ravintolassa Ekstedtissä. Niklas kokkaili sarjassa myös nähtävän tanskalaisen kokkiupeuden Esben Holmboe Bangin kanssa Four Hands lounaan, samalla kun kertoivat tästä uudenlaisen kokkiohjelman teosta.

Jotkut fanittavat ehkä artisteja, minä fanitan kokkeja ja heidän ruokiaan. Ekstedtissä kokataan avotulella ja ruoka oli suussasulavaa. Upeita makuja. Ehkä yksi parhaista lounaista. Olin täysin vakuuttunut ohjelmasta, ennen kuin olin nähnyt edes yhtäkään jaksoa. 

Four Hands Menun kuusiosaisen sarjan jokaisessa jaksossa pääosassa on kaksi kokkia, jotka eivät ole aiemmin kokanneet yhdessä. Kolmen päivän ajan he tutustuvat toistensa erilaisiin näkemyksiin ruoasta, ja tuloksena on yhteinen menu, jossa yhdistyvät kummankin ainutlaatuiset taidot ja tietämys. Sarja lennättää sinut maan eri kolkkiin, uusiin makuihin ja ruokafilosofioihin. Niin mielenkiintoista ja herkullista. 

Eniten odotan jaksoa, missä Pohjois-Ruotsin Järpenissä pikkukylässä kahden Michelin-tähden Fäviken Magasinet -ravintolaa pyörittävä Magnus Nilsonin ja Momofuku-ravintoloillaan maineeseen noussut amerikkalainen julkkiskokki David Chang kokkaavat samalla pannulla. Odotan myös mitä mahtaa löytyä Aasian parhaimmaksi naispuoliseksi kokiksi Margarita Forésin ja brittikokin Margot Hendersonin menulta.

Ensimmäinen jakso on jo Viaplayssä katsottavissa ja toinen jaksoa tulee ulos huomenna – arvatkaa kuka on jo haarukat ojossa valmiina sohvalla odottamassa?

 

Mitä muuta olen katsonut Viaplaysta kun odottelen Four Hands Menun uusinta jaksoa?

All inclusive (ruotsalainen elokuva)
Hauska aivot narikkaan komedia kahdesta siskoksesta äitinsä kanssa kompuroimassa Kroatian lomalla.

Call me by your name (elokuva)
Italiaan sijoittuva Oscar-palkittu kaunis romanttinen draamaelokuva kertoo kahden miehen suhteesta.

New Amsterdam (Viaplay sarja)
Jos tykkää sairaalasarjoista 🙂 New Amsterdam perustuu lääkäri Eric Manheimerin elämäkertaan.

Couple Thinkers (Viaplay sarja)
Koomikko Craig Fergusson etsiin kevyellä otteella vaimonsa kanssa vastauksia  kysymyksiin, kuten milloin meidän täytyy hyvältä maa, tai voiko ikääntymistä pysäyttää. 

Tutustu lisää Viaplayn valikoimaan TÄÄLTÄ

 

BLACK FRIDAY TARJOUS:
koko Black Friday -viikon ajan (19.-25.11.) Viaplayllä on tarjouksessa Viaplayn Leffat ja sarjat paketti -50% alennuksella, jolla saa 4 kuukautta katseluaikaa puoleen hintaan. Kannattaa hyödyntää tarjousta, nimittäin tämä on ensimmäinen tarjous Viaplaylla koskaan 😉

Tarjoukseen pääset TÄSTÄ.

 

Ihanaa marraskuista sohvaperunoitumista 😍

Paljastan. Niin kauan kun blogeja on ollut olemassa, on omana suosikkipostauksena ollut vähän salaa nämä ”poikaystävä vastaa” -postaukset.
Miehet kun usein vastailevat naljailevan rehellisesti. Näitä on vain yksikertaisesti hauska lukea.

Kun oma poikaystävä tuossa yksi päivä kinui, että kavennan ja lyhennän hänen uimashortsejansa – ja näitä shortsejahan oli ties kuinka monta kappaletta, keksin, että vastapalvelukseksi hän voiskin sitten kirjoittaa minulle postausta.
Tietokone vaihtui ompelukoneeseen ja läppäri heitettiin poikaystävän syliin. Kopsasin netistä nopeasti kysymykset, muokkailin niitä hieman ja ennen kun olin edes puolessa välissä ensimmäisten housujen lahjetta, oli mies jos valmis kaikkien kolmenkymmenkolmen kysymyksen kanssa. Aha, jos se on noin helppoa niin tämähän on vasta alkua. Keksin sulle kyllä muistakin juttuja.

 

POIKYSTÄVÄ VASTAA:

 

• Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitreffeillämme?
Onpas pieni ja siro tyttö, ja kaunis. Selvästi ihastunut. Esittää vähän vaikeesti tavoiteteltavaa, mutta ei onnistu hirveen hyvin. Pakko nähdä uudestaan.

• Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua?
Et mutta mä nauran jos et tajuu. 

• Pidänkö halailusta?
Pidät mut et sitä ekaks myöntäny. Nykyään myönnät.

• Haluanko pienet vai isot häät?
100 vierasta. onko ne isot?
(minä: Oonkohan mä joskus sanonu jotain tollasta? En kyllä oikeasti halua isoja häitä).

• Olenko koskaan rikkonut lakia?
Et tietenkään. En ole minäkään…

• Millainen on voileipäni?
Reunoilta tarkasti voideltu.

• Millaista musiikkia kuuntelen mieluiten?
”Hipstermusaa mitä oot kuunnellu jo vähintään 6kk ennen muita”

• Mitä pelkään?
Että epäonnistut ja joku huomaa sen. Mut et sä epäonnistu ja ihan sama vaikka joku huomaiski. Kaikki joskus kompuroi.

• Kestänkö stressiä?
Kestät omasta mielestäsi, mutta et osaa puhua siitä tai myöntää että stressaa. Joskus siitä tulee riita. Sanoisin, että kestät ihan hyvin. 

• Oudoin tapani?
Heilutat tavaroita kuin rumpukapuloita. Jos soitat jonnekin virastoon ym aloitat aina puhelun samalla tavalla. ”No tässä on Julia Toivola hei”.

• Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Sähkön puhelinmyyjä.

• Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävä, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi?
Sun isä. 

• Voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
¨Maksettais ainakin yhen mun kaverin asuntolaina”
(minä: ja äitin asuntolaina!)

• Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?
Vihreä. smaragdin vihreä. 

• Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?
En vastaa tähän ettei tuu muijille riitaa 😉

• Mikä on suosikki roskaruokani?
En kyllä nyt heti tiedä. Kevätrullat? Se xl pizza mitä tilattiin?
(Minä: väärin. Kyllä ne on hesen hampparit).

• Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et?
Ne meni jos kierrätykseen. Perseestä roikkuvat yökkärit

• Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle?
Metsän jatkuva kasvatus lähtee hyvästä suunnitelmasta.

• Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan vai olenko mieluummin yksin kunnes paranen?
Haluut hoitoa mutta SITÄ EI PITÄISI JOUTUA PYYTÄMÄÄN.

• Kun riitelemme miten käyttäydyn?
Ärsyttävästi<3

• Menemme ravintolaa, mitä tilaan?
Milloin mitäkin, mutta voisit miettiä sitä tuntikausia.

• Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
No sen ruuan. Ja kuvien muokkauksen. Ei ole että voisit, vaan että vietät.

• Mikä saa minut todella vihastumaan?
Jos syön jotain viimisen kappaleen mitä olit SÄÄSTÄNYT JA SÄ SÖIT SEN!

• Entäs piristymään?
Mun piilottama suklaapala edellisviikolta.

• Millainen olen tyttöystävänä?
Välillä unohdat kertoa mihin oot menossa. Luotettava.

• Kumpi sanoin ensin ”rakastan sinua” ja missä se tapahtui?
Mä ja sä muistat kyllä 🙂

• Mitä teen heti ekana aamulla?
Peset hampaat.

• Millaisia vaatteita käytän kotona?
Samoja ku päivällä ellet sitten vaihda jotain oloasua.

• Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?
Palohälyttimen irroitusta katosta. Sulakekaapin toimintaa. Aluslakanan kireäksi petaaminen.
(Minä: väärä vastaus, totta hemmetissä osaan sulakekaapin toiminnan).

• Kumpi määrää kaapin paikan?
”Sinä”

• Mikä on paras luonteenpiirteeni?
Lepyt nopeesti.

• Entä paras piirre ulkoisesti?
Kaunis pitkä tukka

• Ihanin yhteinen muisto?
Ihanin muisto on Balilta.

 

 

Haastan jälleen kaikki bloggaajakollegat kierrättämään tätä kysymyspostausta, jotta minulla itsellenä olisi (ja ehkä muutkin tyykkäävät näistä?) lempparijuttuja luettavana 😀

P.s saatte yhden postauksen tehtyä erittäin pienellä vaivalla.