”Miten kesä on mennyt?”
Syyskuun lähestyessä on tämä sama kysymys jokatoisen puolitutun huulilla.
Vastaan aina, että ”ihanasti. Kesäni oli upea, mutta tuntui, että se kesti puoli vuotta. Kunnon aktiivikesä, tehtiin paljon kaikkea”. 

Ja niinhän me tehtiin.
Ensin juhlittiin ystävien häitä Roomassa kesäkuun alussa. Tästä matkasimme vielä Espanjaan, missä tapasimme Etelä-Afrikkalaiset ystävämme, sekä kummipoikani ja tulimme kaikki yhdessä Suomeen.

Suomessa kaksi viikkoa heidän kanssaan meni hujauksessa, kiertelimme ja kaartelimme ympäri kaupunkia. Söimme, joimme, nauroimme. Vuokrasimme mökin, vietimme juhannusta. Silittelin suloisen kummipoikani poskea ja nautin parhaan ystäväni seurasta. 

Juhannuksen jälkeen tuli kosinta, jonka jälkeen kesä näytti tottakai vieläkin enemmän hattaraisemmalta.
😍 – tämä emoji kuvaileekin hyvin naamaani kun pyöräiltiin ympäri ämpäri Ahvenanmaata, Käytiin Ranskassa ratsastamassa ja viikko purjehtimassa Suomen saaristomaisemissa. Oli myös polttareita, synttäreitä, festareita ja extempore terassi-iltoja. Oli pitkiä juoksulenkkejä, mökkeilyä, kirjoja, kärpäsiä, herneitä, grillailuja, moottoripyöräajeluja, maalailua, piknikkejä, töitä, uusia perunoita, sukulointia, järviuinteja, muutama krapulakin ja helkkarin paljon saunomista.

Kaikenkaikkiaan kesä 2019 oli yksi parhaimmista. Vaikka tahti oli kova ja havahduin viime maanantaina siihen, että oloni on kuin kadun varteen hyätyllä rikkinäisellä piipittävällä VOI-sähköskootterilla, oli niin onnellinen olo. Onnekas, että sain tehdä paljon kaikkea ja niin ihanien ihmisten kanssa. Tässä oli kyllä kesä jota en hevillä unohda.

 

 

Olisko tän kokosta munakoisoa tarjolla?

 

Jos en olis bloggaaja, olisin ninja // Sen verran sulavasti tulen mm. alas näitä rappusia.

 

Nyt joltain pääs kyllä leija.

 

Kyllä elämä on rankkaa // joka paikkaan pitää aina  juosta.

 

Monelta se vesijuoksu alkoikaan? // Kasuaalisti kakalla tässä aavikolla.

 

Hei nyt on kyllä tosi paha nestehukka.

 

Kattokaa oon tulessa!

 

Eipä mulla muuta 🙂 Läppäri on huollossa ja kaikenmaailman teknisiä ongelmia nyt alla, mutta onneksi olin ehtinyt ladata nämä kuvat tänne luonnoksiin, niin voin nyt näiden kautta toivottaa hauskaa viikonalkua kaikille 🙂

Palaillaan kun läppäri on taas kunnossa. Toivottavasti pian.

Tags:

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Starbucks ja Indieplacen kanssa*

 

Julia 6v;
– miksi aikuisilla ei ole puumajoja?
Mikseivät he tee peitoista pesää komeroon, tai rakenna tyynyistä linnoja ja valvo siellä yötä fikkarin valossa, kun ihan varmasti kuitenkin voisivat? 

Minä rakastin pienenä erilaisia majoja, koloja, pesiä ja omia pikku salapaikkoja. Mielikuvitusta riitti rakentamaan niitä lähestulkoon ihan minne tahansa. Metsään, kotiin ja jopa kouluun.

Kun en enää mahtunut komeroon ja pehmolelujen kanssa hartaasti puhuttu salakieli alkoi tuntua kovin yksipuoliselta, lähdin lukemaan kirjaa tai kuuntelemaan musiikkia mitä ihmeellisimpiin paikkoihin piiloon maailmalta.
Saatoin kiivetä puunoksalle kirja kourassa, istua jyrkän kallion reunalla junaraiteiden yllä kuunnellen korvalappustereoita. Viihdyin hyvin omissa oloissani ja niin viihdyn edelleen.

Minulla ei ole puumajaa vaikka lapsena kovasti vannotin sellaisen aikuisena minulla olevan, mutta minulla on edelleen tiettyjä piilopaikkoja minne menen kun haluan olla yksin ja vain olla. Ne saattavat olla kalliot Eiran rannassa, hylätty laituri telkalla, tai kuvissa näkyvä Lapinlahden vanhan mielisairaalan puisto rakennuksen takapihalla lapinlahdenpolulla.

Paikka on vastikään kunnostettu ja ehkä siksi sinne ei vielä kovin moni osaa tulla. Kuin salainen puutarha. Kaunis ja rauhallinen. Hassua, että tämä paikka on ihan lähellä keskustaa. Hietaniemen hautausmaan kupeessa, mutta tuntuu silti ihan omalta maailmalta.

 

 

Täällä istuskelen hetken kun olen lenkillä, tai saatan tulla varta vasten lukemaan kirjaa. Ostan eväitä läheisestä K-Marketista Pohjoiselta Rautatiekadulta – siitä on puistoon vain n. 5 minuutin kävelymatka. Kassissa marjoja ja kädessä kylmä Starbucks Chilled Classics -kahvijuoma.
Istun puiston penkillä, avaan kirjan ja unohdan ajankulun. Kesähelteillä Starbucksin Almond Iced Coffee loppuu ennen kuin haluaisin sen loppuvan, joten päätän ostaa vielä toisen kotimatkalla. 

Olen juonut näitä jääkahveja niin kauan kun ne ovat olleet kaupoissa saatavilla. Ennen lempparimakuja oli Caramel Macchiato, Cappuccino, tai tavallinen latte, mutta nykyään kasvipohjainen Almond iced coffee ja sokeroimaton skinny latte on useimmiten mukana. 

 

 

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän osaa arvostaa ajankulun unohtamista. Tuntuu, että välillä pää on niin täynnä, ettei saa rauhaa edes omilta ajatuksilta. Siksi omat piilopaikat ovat tärkeitä, ne aikuisten ”puumajat”.

Onko teillä omia piilopaikkoja?