Rakastan korkeavyötäröistä kaikkea. Shortsit, hameet, housut, farkut, trikoot, treenihousut.. Villakalsarit! Kaikki. Lantioni on sen mallinen, että mikä tahansa resori navan alla puristaa ja tuntuu tukalalta. Joten kysymys kuuluukin – miksi ihmeessä korkeavyötäröiset bikinit poikkeuksellisesti tuntuvat (ja näyttävät) ihan kakkavaipoilta?

Tämän jo jonkin aikaa sitten rannoille 60-70 luvulta palaneen bikinimuodin olisi siis luullut olevan meikäläisen unelma, mutta kokeiltuani lukuisia korkean vyötärön omaavia bikinialaosia, olen päätynyt siihen, ettei 95% tämän mallisista alaosista tykkää yhtään olla mun lantiolla. 

Jäljelle jääneet 5% taitavat ollakin sitten vielä kiven alla. Kuvissa näkyvät pallobikinit ovat ihanat, mutta vaativat totuttelua.

Eipä mulla muuta, kyselitte näistä biksuista paljon Instagramin puolella, joten kokonainen postus bikineistä nyt ulkona 🙂

 

Bikinien yläosa – & Other Stories (TÄÄLTÄ)
Bikinien alaosa – & Other Stories (TÄÄLTÄ)
Aurinkolasit – H&M
Korut – Mango
Laukku – & Other Stories
Sandaalit – Hermes
Kuvat: Mona Salminen
*sisältää mainoslinkkejä

 

 

Tags:

 

Pienenä rakastin uima-altaita (kukapa lapsi ei). Lilluin niissä rusinaksi asti, niin sateessa kuin paisteessa.
Uin kuin olisi ollut pyrstö, suomut, evät ja kidukset, vaikka oikeasti minulla ei ollut edes uimalaseja. Oli vain kloorista punottavat silmämunat tuijottamassa uima-altaan kaakeleita samalla kun pidätin veden alla hengitystä luullen olevani kala. 

Minulle oli aivan sama millainen pieni lätäkkö se uima-allas oli. Keksin sinne kyllä merenalaisen maailman merenneitoineen ja pärskyineen. Itse olin useimmiten Arielin roolissa, vaikkakin kerran taisin näytellä Erikin osaa liian innokkaana ja puin isäni farkut jalkaan vöineen kaikkineen ja hyppäsin ne jalassa ”moikkaamaan Arielia”. Voitte kuvitella paljon aikuisen miehen märät farkut painavat ja ne vetivätkin minut pohjaan ihan ankkurin lailla. Silloin viimeistään selvisi, etten ollut kala vaan ihan vain ihmislapsi – sellainen  joka tarvitsee happea. 

Onneksi siskoni huomasi tilanteen ja tuli pelastamaan.

 

 

Näitä kuvia katsellessani en voinut olla ajattelematta kuinka sekaisin onnesta pikkuJulia olisi mennyt näistä maisemista. Kivet, palmut, hiekkadyynit ja kaikki. Täydelliset puitteet rakentaa loistava mielikuvitusmaailma. Minua ei olisi saanut kirveelläkään pois tästä altaasta ja myönnetään – ihan näin aikuisenakin se tuntui hieman vaikealta.

 

Hat & Swimsuit – H&M
Photos: Mona Salminen

 

Siis miten hemmetissä tämä on mahdollista – mumisen varmaan sadatta kertaa ääneen samalla kun sormet sauhuten kirjoitan hotellille sähköpostia. Ensimmäinen meili oli ystävällinen, toinen hiukan aneleva. Kolmas viesti muutti muotoaan epätoivoiseksi ja tämän jälkeen lähetän vielä viimeisen pettyneen, miltei uhkailevan viestin.
Tunnen itseni epätoivoiseksi (ja epätasapainoiseksi) häiriköksi.

 

Kelataan 24h taaksepäin..

Löysin aavikkohotelliimme Agodalta upean tarjouksen. Viimeinen huone kaksi yötä -50% Ei peruutusmahdollisuutta, mutta reissu olisi jo parin päivän päästä – mitä tässä tarvitsisi enää peruutella. Klikkailen hotellin itselleni, mutta en koskaan saanut varausvahvistusta.  Sen sijaan saan seuraavana päivänä viestin, että hotelli ei voinut hyväksyä varaustani. Outoa, ehkä hotelli oli ylibuukattu? Nopealla tsekkauksella huomasin, ettei halvinta huonetta ollut enää jäljellä. Tarjolla oli vain kalliimpia telttavilloja. Olin kuitenkin jo visualisoinut itseni aavikkomaisemiin, joten päädyin kompromissiin. Otan kalliimman huoneen, mutta vain yhdeksi yöksi. Tällä kertaa Bookingin tarjouksen kautta.

Koen tarpeelliseksi mainita, että tein tätä varausta klo 04.30 aamuyöstä kännykälläni peiton alla koska olin taas herännyt ennen kukonlaulua.
Kännykkä muisti korttitietoni ulkoa, mutta cvc-numeron muistaminen tuotti ongelmia. Olin liian laiska nousemaan peiton alta joten kokeilin heittää koodia ulkomuistista. Jep, sama kortti on ollut minulla monta vuotta, mutta en vieläkään muista sen kolmenumeroista turvakoodia..
Tein varauksen loppuun, mutta epäilin sen verran tuota koodia, että lopulta nousin ja hain luottokorttini tajutakseni numerojärjestyksen menneen väärin.
Okei, eli tämä maksu ei siis tule menemään läpi, joten ei muuta kuin klikkailemaan sama huone uudestaan itselleni oikealla cvc-koodilla. 

Varausvahvistus kilahti sähköpostiin ja minä huokaisin helpotuksesta. 

Myöhemmin samana päivänä meilaan hotellille ja kysyn onko aikainen check-in mahdollista. Saan vastauksen, että kumpaan huoneista?
Miten niin kumpaan? Minulla on vain yksi huone. Päätän soittaa respaan koska he eivät olleet mitenkään erityisen nopeita sähköpostien kanssa. Kun kysyn puhelimessa tuplabookkauksesta saan vastauksen, että nimelläni on siellä itseasiassa kolme huonetta. Kaikki varattu ja maksettu samalta kortilta.

 

 

Hämmennys.
Miten hemmetissä olen onnistunut varaamaan samaan hotelliin, samaksi yöksi nyt kolme eri huonetta. Ei yhtä, eikä kahta, vaan samperi kolme. KOLME!
Minulla oli ilmeisesti edelleen ihan ensimmäinen Agodavarauskin buukattuna.

Naurahdan ja selitän tilanteen respaneidille. En ole saanut kahdesta varausvahvistusta, enkä mitenkään tiennyt maksujen menneen läpi. Voiko kaksi huonetta perua?
Ei voi. Peruutus pitää tehdä vähintään kolme päivää ennen ja minä olisin sisäänkirjaurtumassa hotelliin jo huomenna. Hän ei kuulemma voi tehdä asialle mitään.

Pieni paniikki.
Lasken nopeasti päässäni, että tämä samperin yksi yö on maksanut minulle triplabuukkauksen takia nyt siis yli 800 euroa.

Tästä alkaa hitonmoinen soitto/meilirumba. Soitan ja meilaan Agodalle, Bookingiin, luottokunnalle, kaikkialle vain saadakseni saman vastauksen jokaiselta. Koska peruutus ei ole enää mahdollista, ainut kuka voi palauttaa rahat minulle on itse hotelli, mutta heillä ei ole siihen mitään velvoitetta. Periaatteessa palauttavat jos ovat kivoja. Eivät palauta jos eivät halua. 

Kolmeen ensimmäiseen meiliini hotelli kirjoittaa ystävällisesti takaisin, etteivät aio palauttaa rahojani. Puhuin nyt hotellin johdon kanssa ja vaikka kuinka selitän ja yritän ehdottaa kompromisseja on vastaus aina sama. Liian myöhäistä peruutella. Mietin päässäni tilannetta jossa astelen sisään respaan – saanko käteeni kolme eri avainta? Valitsenko kolmesta eri huoneesta vai vuorottelenko kaikissa? Tuntui niin naurettavalta ja tyhmältä. Hakkaan päätäni seinään kun en ollut tarkistanut varauksia kunnolla ja näppäillyt luottokorttitietoja väsyneenä peiton alta.
Olo oli erittäin urpo ja lähtöfiilis ankea.

 

 

Ja sitten meiliini kilahtaa se viesti.
Hotellin manageri sanoo lukeneensa uudestaan läpi koko viestiketjun ja kertoo palauttavansa rahat takaisin ja toivottaa minut tervetulleeksi hotelliinsa.
Nauran helpotuksesta varmaan viisi minuuttia.

Kun seuraavana päivänä saavun hotelliin nauretaan vielä sekoilulleni yhdessä respaneidin kanssa. Eivät varmaan ihan joka päivä nää vastaavaa varaussotkua.

 

 

Mitä tästä opinkaan. Tuplatsekkaa, ennen kuin tuplabuukkaat.

 

 

Mekko – Mango
Kengät – Hermes
Korut – Mango
Laukku – & Other Stories
Aurinkolasit – Gucci
Kuvat: Mona Salminen