Macaon reissu alkaa olla nyt taputeltuna. Olen kävellyt läpi jättimäiset kasinot, seikkaillut vanhankaupungin kujilla ihaillen värikkäiden talojen kirjoa, nukkunut 5 tunnin yöunia. syönyt aivan liikaa paikallista herkkua munatorttua ja juonut ainakin 40 kuppia vihreää teetä. Täällä tarjotaan kaikkialla teetä. Ravintolassa pöytään tulee vesikannujen sijaan teekannuja. Teekannut vaihtuvat tiuhaa tahtia ja kupistasi ei koskaan näy pohja. Siitä pidetään huoli.
Jos kuppiisi päätyy kelluvia teelehtiä, se tuo kuulemma onnea.

Teelehdet eivät kelluneet meikäläisen kipossa, mutta olo oli onnekas teelehdistä huolimatta.
Olin jälleen päässyt työni kautta seikkailulle. Koluamaan paikkaa, minne en olisi ehkä itse osannut edes haluta. Päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin, oppimaan hiukan Kiinalaisesta kulttuurista ja Macaon erikoisesta kaupungista. Oli ihanaa tarkkailla ihmisiä, ihastella maisemia, maistella uusia makuja ja ihmetellä maailman menoa.

Ainut, missä onni ei suosinut, oli sää. Lähes joka päivä satoi, mutta mitäpä tuosta. Ihanaa tulla pääsiäislomaksi kotiin kun pääsee sitten siellä nauttimaan auringosta 🙂 

 

Tags:

Terveisiä Macaosta. Kun kerroin lähteväni työmatkalle Macaoon, lähes jokatoinen kysyi sen tarkempaa sijaintia, joten aloitetaan kertomalla täälläkin, että Macao on tosiaan pieni (pinta-alaltaan vain n. 30km) Kiinan erityishallintoalue n. Tunnin lauttamatkan päässä Hong Kongista.

Enpä voisi itsekään kehuskella, että Macao olisi minulle entuudestaan erityisen tuttu ja siksi tuntuukin hassulta, sekä jännittävältä, että olen täällä nyt työmatkalla Macaon turismijärjestön kutsumana kirjoittamassa pientä Macaon matkaopsasta.
Taustatyötä on siis jonkin verran tullut tehtyä ja vaikka tämä Portugalin entinen siirtomaa Macao onkin enimmäkseen kasinoistaan tunnettu, niin tuntuu täällä olevan paljon muutakin.

Itseäni erityisesti kiinnostaa ruokatarjonta. Miten näin pieneen kaupunkiin mahtuukaan 19 Michelin-ravintolaa ja miltä mahtaa maistua Portugalista vahvoja vaikutteita saanut Kiinalainen makumaailma? Macaon vanhassakaupungissa koreilee myös lukuisia Unscon maailmanperintökohteita ja monissa paikoissa unohtaa kokonaan olevansa Aasiassa.

Mutta, kolutaan ensin ja kirjoitetaan lisää vasta sitten 🙂
Tänään on luvassa mm. Marketteja, temppelitä, puistoja, katuruokaa (ja myös Michelin-ravintolan testausta), sekä Elekron show.
Odotan innolla!

 

 

Photos 2018 – Bangok The Siam hotel
Bag – Cult Gaia (HERE*)
Outfit – Asos
sisältää mainoslinkin*

 

 

Tässä video jonka sisällöstä puuttuu punainen lanka, mutta jonka pätkistä on saatu kuitenkin jonlainen kerä kasattua.

Tarkoitus kun ei ollut kuvata tätä reissulta videomateriaalia. Ainoastaan pieniä videopätkiä kaupallisiin yhteistöihin, mutta tyhjentäessäni tietokoneelta tiedostoja, huomasin, että käyttämätöntä videomateriaalia oli aikalailla ja tuntui tyhmältä pyyhkäistä ne vain roskakoriin, joten täältä tulee jämäpaloista karsittu reissuvideo Al Aini aavikolta.

 

 

 

Kamperan takana: Mona Salminen (editointi minä)

Tags: