Kuten olettekin saaneet kaikkialta somestani huomata (ihan man-flu -tyyppisesti kun olen tätä uhriutuneena toilottanut), niin sain heti lähtöpäivänäni kunnon riivaaja-viruksen mukaani matkakaverina. Virus kaatoi minut jo lentokoneessa täysin voimattomaksi, mutta lopulta päästyäni Kapkaupunkiin, olin 40-asteisena houruilevana ihmis-patterina täysin vuoteen oma monta päivää ja odottelin vain kuumeisesesti (heh) taudin loppumista, jotta pääsisin nauttimaan Kapkaupungista ja ystävieni seurasta.

Ja kun lopulta pääsin, niin vähät tiesinkään mitä oli edessä. Tavallaan olin terve matkaaja, mutta n. 20% akkulatauksella varustettuna. En ollut koskaan ennen kokenut vastaavaa uupumis-jälkitautia (joka myöhemmin tutkittua oli normaalia influenssan tai mononukleoosi-mikälie taudin, mikä minulla nyt olikaan, jälkioire ja saattaisi kestää jopa viikkoja). Ja hitsi se oli niin outoa! Olla täysin terve, mutta fiilis oli kuin joku olisi murskannut unilääkkeitä ruokaani joka aterialla. Aina kun oli vähän energisempi fiilis, se kesti vain hetken ja sitten teki mieli taas vain nukkua.

Mutta tietenkään en malttanut levätä, vaan halusin mennä muiden mukana. Olihan meillä vaikka mitä juhlia, pöytävarauksia, minireissuja, viinitiloja, ystäviä, sukulointeja, golf-matkaa ja safaria suunniteltuna. Kaiken lisäksi mukanani oli tietty muutama työprojekti. Kuvauksia ja muutamia isompia kampanjasuunnitteluja. 

Siinä minä sitten kuukahtelin milloin missäkin tilanteessa. Jos menin mm. Huoneeseeni vaihtamaan vaatteita ja istahdin sängylle, saatoin herätä siitä siitä tunnin kuluttua vaatteet puoliksi vaihdettuna. Meileihin vastaaminen ja työn teko sujui niinkin tehokkaasti, että kuola vain valui näppikselle kun heräsin poski läppäriini painautuneena.
Olen muutenkin hieman introvertti luonteeltani, joten iltoina kun talo oli täynnä väkeä, piti tehdä kyllä ekstraduunia, että jaksoin ylläpitää edes hieman normaalia keskustelua, enkä näyttää joltain huumatulta uninallelta.

 

 

No mutta! Jos jotain hyvää, niin tavallaan tämä kuukahtelu (varsinkin iltaisin) tuntui jollain tapaa jopa kivalta! Kuten tiedätte, kärsin usein nukahtamisongelmista, eikä minulle unenpäästä kiinni saaminen ole koskaan ollut kovin helppoa. Tuntui niin hassulta nukahtaa tuosta noin vain! Tältäkö se tuntuu kun saa heti unta? Hyvät unenlahjat omaavat tyypit ovat kyllä onnekkaita!

Tosin tottakai mielummin olisin ollut oma itseni koko loman ajan, mutta oli Kapkaupunki jälleen kaunis jopa unihiekkaisin silmin katsottuna.
Kummipojastani oli kuoriutunut mitä suloisin ja iloisin pikkutaapero ja parhaan ystäväni kanssa oli ihanaa juoda viiniä auringonlaskussa ja käydä läpi meidän jokakertaisia terapiakeskusteluja.

Kaikinpuolin siis pienestä epäonnesta huolimatta, oli meillä oikein onnellinen ja ihana loma 🙂

 

 

Mihin tämä aika katoaa? Juurihan me oltiin Kapkaupungissa nuuskimassa vastasyntyneen pikku kummipoikani Leonin päälakea ja nyt matkaamme sinne syömään jo samaisen pikkutyypin 1v-synttärikakkua.

Matkalaukussa on jo suomea puhuva leikkijuna, tillimaustetta ja Fazerin suklaata. Olen niin innoissani että tekisi mieli pakata kaikki loputkin tavarat. Tämä on ties mones miljoonas kertani Kapkaupungissa, mutta jep – edelleen ollaan ihan yhtä intopiukeena. 

Saavumme juuri sopivasti syntymäpäiväjuhliin ja jäämme vielä pariksi viikoksi. Tällä kertaa suunnitelmissa käydä myös Kapkaupungin ulkopuolella katsomassa villieläimiä ja pelaamassa golfia (kuulostipa oudolta yhdistelmältä). Joka tapauksessa pieni minireissu reissun sisään myös tulossa. Aurinkoa, hyvää ruokaa, tilkka viiniä lasissa ja vieressä paras ystäväni ja Leon kummipoika. Eipä sitä muuta lomalta tarvita <3

 

 

Tags:

 

Alkuviikkoni on ollut tahmea ja jumittava kuin likainen purukumi kengänpohjassa.
Inhoan aikaansaamattomuuden tunnetta ja sitä, että vaikka kuinka syö hyvin, urheilee, joogaa, nukkuu pitkään ja yrittää olla niin zen ja läsnä, niin silti on pinna kireällä ja väsynyt.
En myöskään pidä siitä, että valitan näistä asioista, vaikka kaikki on paremmin kuin hyvin täällä omassa pikku marraskuisessa valtakunnassa. 

Eilen toimistolla siivosin tilanpuutteesta valittavaa läppäriäni ja törmäsin näihin vuoden vanhoihin alpakkakuviin Etelä-Afrikasta. Löydöstäni innostuneena jumituin läppärisurffaamaan menneillä reissuilla. Kansio kerrallaan vierailin mm. Thaimaassa, Kapkaupungissa, Balilla  ja pian huomasin hymyileväni suupielet korvissa. Ihan kuin olisi saanut aimoannoksen D-vitamiinia pelkästään katsomalla aurinkoisia reissukuvia.
Erityisesti Hulluksi Professoriksi nimeämme alpakka nauratti ja muisto siitä, miten miehestäni kuoriutui kunnon alpakkafani. Nimesi niitä, syötti ja silitti niitä kuin pikkulapsi haluamatta ollenkaan lähteä pois farmilta. Ikinä.

Kun vihdoin sain revittyä Aleksin pois alpakoita halaamasta, vierailimme vielä Paarlin viinitloilla, missä  saatoimme juoda pienet päivähiprakat ja hölmöillä kahdestaan paahtavan Afrikan auringon alla kaukana velvollisuudentunteista. 

 

 

Tämän virtuaalisen reissutuokion jälkeen sain päivän to do -listani hujauksessa suoritettua ja olin heti paljon paremmalla tuulella. Ajattelin, että tämä pikku alpakkakuvapläjäys oli saatava myös tänne – ehkä näiden kuvien jälkeen on pieni hymy jonkun toisenkin huulilla 🙂   

 

Tags: