BYRON BAY AIRBNB – BASK & STOW

Byron Bayn majoitusta oli jotenkin hieman hankala metskata. Olimme myöhässä vaurauksien kanssa ja aika monet paikat oli jo täyteen buukattuja. Emme itse asiassa löytäneet yhtäkään kivaa hotellia ensimmäiselle yöllemme, joten varasimme hieman Byron Bayn keskustan ulkopuolella olevan Cape Byron retreat –majoituksen ensimmäiseksi yöksi. Eikä muuten ollut  huono valinta. Täysin omassa rauhassa sijaitseva pieni hotelli oli ihana hengähdyspaikka. Jos ei lasketa yöllistä hyttyshyökkäystä – heräsin n.10 jättimäistä hyttyspuremaa naamassa ja toinen silmä turvonneena, oli tämä retriitti yksi reissun rentouttavimpia paikkoja. Kira kirjoittikin siitä jo enemmän, postauksen voitte lukea täältä.

Retriitin jälkeen AirBnb pelasti yöpymispulmamme ja vielä mitä loistavimmalla majoituksella.
Bask & Stow oli meille kummallekin Instagramista jo ennestään tuttu. Aika suosittu bloggaajien majapaikka jos näin voi sanoa. Enkä tosin yhtään ihmettele, todella kuvauksellinen ja kaunis. n. 10 min kävelymatkan päässä Byron Bayn keskustasta ja kaupoista valkoisen aidan sisällä oli neljä eri huoneistoa, missä kaikissa oli ihana minimalistinen, mutta kodikas sisustus. Pihalla kiemurteli lankkupolkuja ja kaikilla oli käytettävissä yhteinen pieni uima-allas.

 

 

Meidän huoneemme terassilla roikkui korituoli, missä tykkäsin syödä aamiaista, vessassa oli pehmeintä koskaan näkemääni vessapaperia – siinä oli aaltoilevaa kuviota ja jos matkalaukkuni ei olisi jo niin täynnä olisin hyvinkin voinut harkita raahaavani suomeen.. Noh, vessapaperia 😀
Kylpyhuoneen ikkunoista kuului ympärivuorokauden linnunlaulua ja katosta roikkuva vessakasvi oli ehkä suosikkielementtini koko asunnossa.

Vaikka majoitus oli AirBnb kämppä, se tuntui hieman hotellilta. Siivooja kävi vaihtamassa pyyhkeet ja viemässä roskat. Omistaja oli jättänyt toisena päivänä terassin pöydällemme pullon kuohuvaa ja lappusen missä kiitteli meidän Airbnb valinnasta.
Mekin kiittelimme itseämme hyvästä majoitusvalinnasta. Olimme täällä neljä yötä ja olisimme hyvin voineet olla pidempäänkin.

 

Tällä hetkellä majailemme parhaillaan Byron Baysta n. 3,5 h ajomatkan päässä sijaitsevassa rantakaupunki Noosassa. Hyvin iso ja kummallinen apartment majoitus tuli valittua hieman kiireessä ja olimme kuolla nauruun kun saavuimme paikalle ja hotellihuoneen sijasta astuimmekin varmaan 200 neliöiseen asuntoon missä oli kaksi jättiterassia. 
Seuraavaksi matka jatkuu ehkä Fraser saaren kautta takaisin Byron Bayhin. Meidän piti mennä Whitsundays saarille, mutta sinne pitäisi lentää ja sielläkin näytti kivat majoitukset olevan aika kiven alla, joten se alkoi tuntua hieman liian työläältä ajatukselta, vaikka nuo valkohiekkaiset Whitsundaysrannat ovatkin niin kauniita, että ehkä saamme vielä tätä päätöstä katua.

 

Katsotaan miten tässä käy 🙂 

6 Comments
  • Klaara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanan näköinen paikka. Mistä tuo sinun keltainen mekko?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se on Byron Bayn jostain pienestä putiikista 🙈 Siellä oli superihania kauppoja 😍

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miten teillä on varaa noin kalliisiin majoituksiin?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Me oltiin säästetty tätä reissua varten 🙂 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moi! Ei Whitsundaysille ole kyllä pakko lentää? 🙂 Airlie beachiltä lähtee joka päivä useita laivoja kohti whitsundaysia ja voi esimerkiksi tehdä vain päiväretken Whitehavenille joka taitaa olla se ”instagrammatuin paikka”, hintaa joku 150-200 dollaria ja ainakin meidän reissulla pysähdyttiin myös koralliriutalle snorklaamaan <3_<3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Meillä olisi ollut niin vähän aikaa Whitsundaysille, että jotenkin ei edes tajuttu miettiä laiva vaihtoehtoa 😀 Ajateltiin automaattisesti, että matkoissa menisi liian kauan. No, mutta jääpähän ensi kerralle sitten <3

Post A Comment