AVASIMME SECOND HAND VERKKOKAUPAN

 

Vihdoin se on auki fleasecondhand.com
Ajatus omasta Secon Hand -yrityksestä on pyörinyt mieleni perukoilla lähemmäs seitsemän vuotta. Joskus vahvempana ja joskus miltei kokonaan haudattuna. Onneksi viime aikoina – ja varsinkin koronakevään aikana tuo kipinä otti kunnolla tuulta alleen, ja päätimme vihdoin ystäväni kanssa lyödä hynttyyt yhteen ja tehdä näistä ajatuksista kunnolla totta. 

On ollut todella ihanaa ja virkistävää puuhastella uutta. Toki jatkan myös vanhojen ja minulle rakkaiden työjuttujen parissa – niistä en luovu 🙂 Melkoisen kiireinen syksy siis tulossa, mutta hyvällä tavalla. 

 

 

Kun avasimme Flean verkkokaupan, istuimme kahvilassa jännittyneenä läppärit kourassa ja panikoimme tuleeko yhtäkään tilausta. Fiilis oli melkein sama kun lapsena pitäessäsi synttärikutsuja ja pelkäät ettei kukaan tule paikalle. Niin paljon toivottiin, että tämä sivusto olisi muidenkin kuin meidän mielestä kiva idea. Onneksi se taisi myös sitä olla.

Se kuinka hyvän vastaanoton Flea sai osakseen, on lyönyt meidät molemmat aivan ällikällä. Tilauksia alkoi sadella sellaista vauhtia, että jo ensimmäisen päivän aikana iso osa tuotteista oli mennyt. Oli myös todella liikuttavaa saada kannustavia viestejä, suporttia kollegoilta ja lukea palautetta. Olin tuon koko avajaispäivän puhelimella/läppärillä ja hymyilin niin suurta hymyä, etten tiedä milloin naamatauluni olisi ollut moisella virneellä. Silmäkulmat kostuivat liikutuksesta ja mikä parasta – kaikki jotka ovat jo tuoneet/lähettäneet meille omia vaatteitaan myyntiin, ovat olleet niin ihania tyyppejä. Tekisi mieli tarjota pullakahvit jokaiselle ja jäädä juttelemaan. Upeeta porukkaa siellä, iso kiitos kaikille <3

 

Viime päivät ovat siis menneet tiiviisti Flean parissa ja puuhastelu jatkuu. Tuotteiden lajittelua, hinnoittelua, kuvailua, postitusta ja sivun päivittämistä. Super ihanaa hommaa, jota on ilo tehdä.
Ideana on myös laajentaa Flean toimintaa melko nopealla aikataululla, joten toivottavasti tästä meininki vain kunnolla kasvaa. Siitä lisää pian 🙂

***

Käykää kurkkaamassa sivu www.fleasecondhand.com ja laittakaa Instatili myös seurantaan @fleasecondhand sinne tulossa myös pian arvontaa ja ilmoituksia aina ihanista uutuuksista.

 

Tags:
2 Comments
  • Tiia
    Posted at 11:25h, 01 syyskuun Vastaa

    Vau, pitääpä käydä tsekkaamassa! Itse olen lähestulkoon suurkuluttaja netistä löytyvien secondhand kauppojen suhteen, ja näin ensisilmäyksellä teillä näyttää olevan kyllä laadukkaat hyvät valikoimat. Monissa kaupoissa joutuu selaamaan todella paljon löytääkseen niitä todellisia aarteita.

    -Tiia / https://www.lily.fi/blogit/tiia-g/

    • julia
      Posted at 10:00h, 02 syyskuun Vastaa

      Kiitos 😍 Ihana kuulla jos sivu miellyttää. Pyrimme pitämään valikoiman suht pienenä, mutta laadukkaana ☺️

Post A Comment