Uudenmaankadulla on nyt kuukauden verran ollut pystyssä uusi ravintola/coctailbaari/clubi Kokomo tikibar & room.
Yritimme jo kerran aikaisemmin käydä siellä syömässä, mutta paikka oli jonoksi asti tupaten täynnä. Viisaampina varasimme nyt pöydän ja menimme kuuden hengen porukalla nauttimaan sunnuntai-illallista.
 

 

 

 

 

 

Sisustus oli todella tunnelmallinen, rento ja hauska kaikkine olkikattoineen ja tiki-patsaineen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Drinkkilista oli monipuolinen ja juomat tarjoiltiin tämmöisissä hauskoissa kipposissa.
 

 

Alkuruoaksi söimme Rotileipää kana täytteellä. Ihanan mausteista, mutta ei tulista.
 

 
 
Bananakana

pääruuaksi valitsin bananakanan, koska se kuulosti niin hauskalta.
Siis kananrintaa banaanikastikkeessa. Yllättävän hyvin kastike sopi annokseen, mutta ei ehkä kantanut tarpeeksi pitkälle. Jossain vaiheessa ruoka alkoi maistua liian kuivalta. Onneksi varastin poikaystäväni mangodippikastikken jonka jälkeen söin jokaisen lautaseni melkein tyhjäksi. Muiden mielestä ruoka oli vain ihan ok. Päädyin siihen tulokseen, että tuskin tulen syömään täällä uudestaan.
 

Chicky tiki

 

 

 

 

Aloha kokomo

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Syömisen jälkeen menimme katsomaan Matt Damonin tähdittämää Kohtalon vartijat elokuvaa.
Tiesittekö muuten, että Mattin isovanhemmat ovat Suomalaisia. Tai isoisä ainakin on. En tiedä 😀 Pakkohan tämäkin oli mainita. 
Näyttelijöissä Suomalaista syntyperää tai ei. Neljä tähteä saanut elokuva oli minusta tylsä. 
Ihan hauska tarina, muttakin ennalta-arvattava ja tuntui kuin elokuvassa ei olisi oikeastaan tapahtunut mitään. Elokuvan ainut "jännittävä" osuus oli leffan lopussa Mattin minuutin "ehdinkö jollekkin ovelle" juoksu kohtaus. Noh, tämä oli siis vain minun mielipiteeni. Meitä oli porukassamma 6, joista 2 piti elokuvasta, toiset kaksi sanoivat sen olevan ihan ok ja minä ja poikaystäväni luonnollisesti olimme nukahtamaisillamme.
 
 

Ostin H&Mstä (sanoinhan että vietin liikaa aikaa siellä) myös nämä ilmavat mustat housut.
Löysät housut ja istuva jakku toimii minusta rennon tyylikkäänä kokonaisuutena todella hyvin.
Uusi suosikki kombinaatio.

 

 

 

Mitä nyt olen omistanut nämä housut muutaman päivän ja hyppinyt ne jalassa miltei koko sen ajan. Ne ovat mielettömän mukavat! Täytyy varmaan käydä metsästämässä toiset, jos näitä nyt on eri väreissä.

 

 

 

Hei kaikki ihanat.

Jokin aika sitten minua pyydettiin osallistumaan Indiedays lookbook sivustolle, missä
bloggaajat ja muotisuunnittelijat lisäävät asukuvia inspiraationa kaikille muodista kiinnostuneille.

Minusta on ihan mielenkiintoista, että kyseisellä sivustolla on mukana myös liuta suomalaisia muotisuunnittelijoita, joten heidän mallistoihinsa pääsee tutustumaan nyt myös tätä kautta
Myös bloggaajille on luvassa palkintoja, jotka innostavat ehkä enemmän panostamaan kuvien kokonaisuuteen. Joka kuukausi 5 kiinnostavaa, omaperäistä tyyliä omaavaa ja luovaa bloggaajaa palkitaan 100euron lahjakortilla sokos kauneuden lahjakortilla.
Mukana on tällähetkellä n20 muotisuunnittelijaa ja jotakuinkin 40 bloggaajaa.
 

Sivusto aukeaa virallisesti tänään, joten käykäähän katsomassa, vaikka tästä 🙂
 

Minä lähden nyt silmät ristissä ajamaan Helsinki-Vantaa lentokentälle. Hauskaa olla hereillä tähän aikaan, kun yleensä menisin nyt vasta nukkumaan. Katsotaan mitä tästäkin päivästä tulee, aijon nimittäin pysyä hereillä! Kyllä, on kivaa välillä kokea ihan aamukin joskus.