Ai, että miten minua nauratti.
Eerikinkadulla on melko uusi ravintola Bueblo. Niin perhanan suosittu kuppila, että se vaati meiltä kolme yritystä mahtua sisään syömään.

Ruuhka kertoo jo varmasti sen, että ravintola on todella paljon kehuttu. Kuulen aina samat hehkutukset "halpa, hyvää ruokaa, aito meksikolainen kokki, kastikkeista tortilloihin kaikki itse tehtyä!" En siis halunnut luovuttaa ja eräs kaunis päivä yllätykseksemme mahduimmekin lounaalle. Odotukset olivat korkealla ja lounaslista näytti eksoottiselta suklaa-chilikastike vaihtoehtoineen.

Tässä vaiheessa on hyvä varoittaa kaikkia, että en ole meksikolaisen ruoan ylin ystävä. Mieltymykseni rajoittuvat perus tortilloihin, en siis tiedä mitä höpisen, mutta ajattelin että tämä paikka olisi viimeistään käännyttänyt minut-  toisin kävi.
En tiedä kehtaanko edes kirjoittaa mielipidettäni, koska en tästä ruoasta mitään tiedä ja mielipiteeni on niin eriävä suuren massan kanssa, että kohta minua heitellään pikkukivillä tuolla kadulla. Jokatapauksessa pakko kertoa olevani niinkin eriskummallinen, että en pitänyt ruoastani. Kaikki muu oli kohdallaan. Palvelu erinomaista, 8 eurolla sai salaattia ja alkukeittoa, pääruoka oli riittoisa ja kahvikin kuului laskuun. Tomaattikeitto oli hyvää, mutta pääruoastani jätin lautaselle yli puolet, jopa Laurikin jätti, joten en ole yksin kivitettävänä.

Koska olen sitä mieltä, että mitään ei pidä tuomita yhden kerran perusteella, pakotan itseni tänne vielä uudestaan (en tosin lounasaikaan) ja toivottavasti palaan suosituksien kera.
 

 

 

 

Onko muilla kokemuksia? Olenko tosiaan niin huono meksikolainen, vai satuimmeko vain vääränä päivänä syömään?

 

 

 

 

 

 

 

Menin myös hajottamaan gt:n ihanan perhossormukseni (siis ihan varmasti meksikolainen ruoka voi turvottaa sormia?) Joten ostin suruuni tämän lohdutussormuksen.

 

Kaikki varmaan tietävätkin jo, että Norjalainen jättiketju Cubus rantautuu vihdoinkin nyt torstaina Helsingin Forumiin. Muistaakseni ensimmäien Cubus avattiin Vantaalle ja Raisioon jo huhtikuussa, mutta silti on jäänyt tutustumiskäynti tekemättä, enkä ole koskaan mm. Ruotsissakaan kyseisessä liikkeessä käynyt. Olen siis ihan Cubus neitsyt.

Nettisivuilla käydessäni ensimmäistä kertaa tänään, en ainakaan vielä ihan vakuuttunut. En löytänyt valikoimasta yhtäkään vaatekappaletta mikä olisi innostanut. Tietysti sitten itse liikkeessä tarjonta on  varmasti triplasti laajempi, joten ei nyt lähdetä ihan täysin dumaamaan koko ketjua.

Sitäpaitsi ei olisi ensimmäinen kerta täällä blogissa, kun mieleni vaihtuu nettikaupan ja itse liikkeen välillä, että taidan olla vaan ihan hiljaa ja kysyä mitkä teidän mielipiteenne on ketjusta ja sen tarjonnasta?
 

Mutta, asiasta kukkaruukkuun ja lisää kysymyksiä.
Onko kellään tietoa/kokemusta oman verkkotunnuksen ostamisesta blogille?
Ajattelin, että olisi jo korkea aika päästä eroon öhöm, tuosta hieman hätäisesti keksitystä verkkotunnuksestani. (totuushan on se, että alkujaan minullaa ei ollut hajuakaan mitä tein kun tämän blogin hätäisesti väsäsin).

Olen vieläkin täysin uuno, mitä tähän verkkomaailmaan tulee. Huomaan, että tuossa lukee blogspotin siirtävän lukijani automaattisesti uutteen osoitteeseen, mutta joudunko lisäämään blogin uusine oisitteineen blogloviniin, blogilistalle ym?
Jos joku osaa valaista pimeää pääkoppaani, niin olisin mielettömän kiitollinen.

 

 

 

 

Tags:

Heräsin eilen mielettömän aikaisin. En saanut unen päästä enää kiinni, joten päätin lähteä hoitamaan asioita kaupungille. Puolivahingossa eksyin tietysti kauppoihin takkihimoissani, mutta n. viiden liikkeen ja kymmenen takin jälkeen mikään ei vain istunut. Oli vielä kaikki koot ja värit hopeatarjottimella, liikkeet aamutyhjiä ja hinnatkin kohtuullisia, mutta ei.

Taas saa syyttää nettikauppoja, eihän niistä saa mitään todenmukaista kuvaa! Kivoimmalta näyttävä takki roikkui ryhdittömänä kuin vaarini metsästysliivi ja pillkka kolahti omaan nilkkkaan, kun juopontakiksi haukkumani vaatekappale olikin se kivoin ja istuvin.

Kaikki takit jäi roikkumaan henkareilleen ja etsintä jatkukoon.
Onneksi on vielä lämmin ja näillä pikkutakeilla pärjää melkein mainiosti vielän sen pienen hetken.