Hei olen Julia, käyn kahden päivän pikavisiitillä Tallinnassa ja kirjoitan siitä seuraavat kaksi kuukautta.
 

 

Tosiaan materiaalia riittää reissusta vieläkin, kun taas ideoita mistään muusta ja uudesta näköjään ei.
Once again: teretulemast ruokamatkalle kanssani Tallinnaan! Ravintola aihe, jepjep yllättävää, mutta hyvä sellainen. Ö:n rinnalla toinen paikka, minne ehdottomasti haluan palata uudelleen. Ravintolan nimi oli Ribe ja se sijaitsi vanhassa kaupungissa. Seuraavan kerra kun joku siellä siis tassuttelee, niin havahtukaa venekatu 7:ssa. ja käykää syömässä vaikka ihan vaan caesarsalaatit.

 

 

 

Rankkaisin nimittäin tämän salden elämäni top 3 parasta caesarsalaattia- joukkoon. Ehkä jopa kärkeen.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan se oli loistavaa. Jopa krutongit (joita yleensä en edes syö, koska pelkään hampaideni tippuvan) suli suuhun. Kerrankin valkosipulinen kastike ei dominoinut koko annosta, mutta antoi silti loistavasti makua. Kana oli hyvää, juusto oli hyvää, kaikki oli hyvää. 

 

 

 

 

Pääruokakin oli hyvää.
Lauri tilasi vasikkaa ja minä tonnikalapihvin. Kypsyys tonnikalassani oli täydellinen ja etten vaan toistaisi itseäni sekin oli suussasulavaa.
Ravintola itsessään ei ollut liian pramea, vaan avara, valoisa ja kotoisa. Palvelu oli loistavaa ja hinnatkin kohdallaan. Salaatti 8,5 tonnikala 18 ja lasi viiniä  5 euroa.

 

 

 

 

Tämä oli viimeinen päivämme Tallinassa ja  yllä ne vaatteet mitkä nyt sattuivat olemaan puhtaina. Hiusteni letti tosin paljastaa sen, mikä kaikille varmaan avautui jo viime postauksessa, eli bad hair day.
Ne eivät olleet puhtaina.

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeviikolla tosiaan tepasteltiin kaapelitehtaalla pällistelemässä niitä muotiviikon antimia.

Puhutaan kuitenkin ensin hieman vaatetuksestani- minkä suhteen olin aivan hukassa.
Tapaani kuulumattomasti en ollut ehtinyt suunnitella, hankkia, tai luoda mitään päällepantavaa, joten puolituntia ennen lähtöä vallitsi vaatekomerollani lievä kaaos. Olinpas huono muotilainen (tiedän, ettei se ole oikea sana) On se kumma, että lähdet iltaan mikä ylipäätänsä alkaa sanalla muoti ja tukkasi on rasvainen, ei vaatteita, naamakin kuin kaksi viikkoa valvoneella ja koko kokonaisuus yhtä sekasortoa.

Mikä minuakin riivasi- tiedä häntä, mutta jos jotain, niin otinpahan tästä opikseni, että tosiaan asioiden viimetinkaan jättäminen ei ole niitä minun heiniäni.

Lopulta korteni päätyi jumpsuittiin. Hieman juhlavampaan sellaiseen, mikä olikin roikkunut unohdettuna  henkarissaan, kuin odottaen juuri jotain tällaista iltaa.
Sitten vielä ne hiukset letille, naama täyteen meikkiä ja Lauri väkipakolla mukaan niin ilta voi alkaa.

Tai pikeemminkin se tunti, minkä ehdin siellä viettää.
 

Ensimmäisessä kuvassa oli savua.
Toisessa silmät kiinni
ja kolmannessa en pysynyt edes pystyssä. Loistosuoritus.

Lyhyttä visiittiäni kompensoidakseni vierailin tapahtumassa sekä keskiviikkona, että lauantaina.
Yhteensä hurjat kaksi tuntia siis! Tämä oli ensimmäinen kertani Voicen muotiviikolla ja koska en ehtinyt näytöksistä nähdä kuin yhden ainokaisen, keskityin tekemään älykkäitä havaintoja kaikesta muusta tärkeästä kuten mm. herkulliset coctailpalat! Oi nam, valikoimakin oli kattava ja söin valehtelematta pikkuriikkisiä suupaloja luultavasti sen muutaman tarjotillisen. Luulin, ettei niistä voi täyttyä?
Juomapuoli oli heikompi. Siis se ilmainen tietysti. Olen juuri niitä porsaita jotka näissä tilaisuuksissa haalivat sylin täydeltä kaiken ilmaisen ruuan ja juoman. En sanoisi olevani ahne, vaan ööh, kokeilunhaluinen. 

Yritin myös kierrellä eri ständeillä, mutta olin hieman tylsällä tuulella, enkä sen erityisemmin jäänyt tutustumaan niihin paremmin.
Heikon suoritukseni takia suljenkin nyt sanallisen arkkuni ja jätän pirskeiden arvostelun, niistä enemmän irti saaneille.

Joten oliko joku teistä paikalla? Nautitteko muotiviikosta täysin rinnoin, vai jäikö kokemus laimeaksi pölyttymään muistojen perukoille?

 

 

 

 

 

 

 

 

Muistatteko Prahasta ostamani valkoisen pitsimaksimekon? Ette varmaan, koska se on näkynyt täällä vain kerran.
Onhan tuommoiselle nyt hieman vaikea löytää käyttöä, sitten sandaalikelien siirtyessä unholaan.
Päätin kuitenkin yrittää; tungin kiilakorot jalkaan, paksun kaulahuivin kaulaan ja nahkatakin hartioille. Kuoriutuihan sieltä jokseenkin ihan kelpo syysmaksimekko. Lauri tosin vähän naurahti kokonaisuudelle ja oli kieltämättä minullakin totuttelemista kiiloihin ja nilkoissa liehuvaan hameenhelmaan.
Kangasta varpaista päähän ja sipsuttelin siinä kuin pingviini.
 

 

 

 

 

 

 

 

No, onneksi ne kengät ei sieltä edes näkyneet ja onneksi oli kuiva keli. Hohtavan valkea helma ja kuralätäköt ei sinäänsä hyvä yhdistelmä.