Helppo, herkullinen ja terveellinen arkiruoka, joka valmistuu pienellä vaivalla. Tällaisia reseptejä vaalin syksyn kiireisinä arki-iltoina. Näissä lohinyyteissä on plussaa myös se, että nyytin saa napattua helposti mukaan rasian sisälle ja toimistoon seuraavana päivänä lounaaksi.

 

LOHINYYTTI (kolmelle)

n. 375g ruodotonta lohifilettä
Pieni bataatti
Pieni parsakaali
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 sitruuna
Suolaa & pippuria
Oliiviöljyä

Lisäksi tarvitset:
Leivinpaperiarkkeja
Puuvillalankaa 

 

 

VALMISTUSOHJE:

Esilämmitä uuni 190 asteeseen.
Valmistele täytteet. Kuori bataatti ja leikkaa siitä mahdollisimman ohuita pyöreitä lastuja. Leikkaa parsakaali suupalan kokoisiksi nupuiksi ja puolita kirsikkatomaatit. 

Viipaloi puolet sitruunasta ja leikkaa lohi niin, että saat kolme n. 125g kokoista filettä.

Ota leivinpaperiarkki pöydälle ja aseta lohi sen keskelle. Kaada kalan päälle hieman oliiviöljyä ja mausta suolalla & pippurilla. Kasaa lohen päälle täytteet. Noin 5-10 bataattisiivua, kourallinen parsakaalinnuppuja, sekä kourallinen kirsikkatomaatteja. Asettele päälle muutama sitruunaviipale.

Ota arkin reunoista kiinni ja rypistä ne keskelle supuksi, niin että arkista muodostuu nyytti ja saat sidottua leivinpaperiarkin kiinni narulla. Leikkaa mahdollisesti ylijäänyt leivinpaperi pois nyytin tupsusta.

Kypsennä uunin keskitasolla n. 30-40min tai kunnes bataattiviipaleet ovat kypsiä. 

Vinkki:
Lisää makua saat lisäämällä lohen päälle esimerkiksi pestoa, tuorejuusto tai vaikka fetaa. Myös kastikkeeksi esim. Tsatsiki tai avokadomousse sopii hyvin 🙂 

 

Tags:

 

Olimme yhtäaikaa toimistolla kun Sara näpytteli 15 x kysymystä hiuksista -haastetta ja tottakai lupasin olla haasteessa myös mukana. Hyvä idea Saralta ja näitä on ollut kiva lukea myös muilta. Parhaita vinkkejä saa juuri tällaisten juttujen kautta 🙂 

 

 

1. Hiustyyppi?
Pitkä, luonnonkihara, karheahko. Paljon kaksihaaraisia. 

 

2. Missä käyt kampaajalla? Kuinka usein?
Tällä hetkellä käyn Folk Helsingin Maijan käsittelyssä. Olen ollut tosi tyytyväinen. Niinkin tyytyväinen, että tarvitsee käydä vain 2-3 kertaa vuodessa.

 

3. Mitä hiuksillesi tehtiin viimeksi kampaajalla?
Luultavasti sitä samaa mitä aina ennenkin. Värjättiin Balayage-värjäys, eli ns. Vapaan käden tekniikalla muutamia kultaisia/vaaleita raitoja. Joskus tehdään kosteuttava hoito, tasoitetaan latvaa tai sävytetään tyveä. Oma värini on tumma, mutta tykkään pitää tyven hitusen omaa väriäni tummempana.

Koska hiuksissani on ombre/balayage sävytys ja väri on todella luonnollinen, on siinä myös paljon kasvuvaraa – eli ei tarvitse käydä ylläpitämässä väriä kuin juuri sen muutaman kerran vuodessa 🙂

 

4. Tukkajumalasi?
Apua, minulla ei ole! Nuorempana vein aina Jennifer Lopezin tai Eva Mendesin kuvan kampaajalle, mutta nykyään en edes tiedä millaiset hiukset heillä on.
Voinko sanoa, että tukkajumalani on tavallaan Pinterest-kansioni Hair Inspo -taulu? :D

 

5. Suosikkikampaus?
Juhliin: tuuheat laineet, sivujakaus.
Arkeen: Puolponnari kaikenmaailman eri variaatioilla.
Todella laiskaan arkeen: Tiukka niskanuttura keskijakauksella.

 

6. Kuinka usein peset hiukset – aamulla vai illalla?
Joka toinen, tai joka kolmas päivä. Jos olen käyttänyt vahvoja muotoilutuotteita, hiukset on pestävä heti seuraavana aamuna – mieluiten jo samana iltana. Muuten päänahkani alkaa vetää raivareita. Se ei tunnu kestävävän ollenkaan mitään sinne vahingossa eksyviä lakkasuihkeita.

 

7. Vakio hätäkampaus?
Lippis 😀
No ei, ehkä tuo yllämainittu niskanuttura ja keskijakaus. Myös tiukka korkea ponnari on klassikko. 

 

8. Millaisia hiustuotteita käytät – uusin lemppari ja ikisuosikki?
Käytän mahdollisimman kosteuttavia tuotteita. Living Proof on ehkä ollut sellainen ikisuosikki ja varma valinta (Perfect Hair Day 5-in-1 Styling Treatment aina reissuissa mukana),  mutta tällä hetkellä käytössä HairLustin tuotteet, jotka sopivat hyvin oikuttelevalle päänahalleni 🙂

Erisanin minilakka myös reissuissa lemppari.

 

9. Mikä hiustuote ei nappaa?
Invisibobble, puhelinlankaponnari, vieteriponnari -mikälie. En vaan osaa käyttää. Hiukset menee ihan takkuun, ponnari jää jumiin ja hiuksiin jää painautumia. Tiedän, että jotkut vannoon näiden nimeen, mutta itselleni niistä tuntuu olevan vain kunnon takkuharmia.

 

10. Jäätävin hiuslookkisi?
En ole ollut koskaan kovin kokeilunhaluinen hiusteni kanssa, mutta ehkä se kaupan väreillä tummanruskeaan tukkaani vedetty blondi (lue; läikykäs oranssi) ei ollut fiksuin veto.

 

11. Syötkö ravinnelisää hiuksille?
Olen reilu puolivuotta syönyt epäsäännöllisen säännöllisesti Hair Lust gummies -vitamiini”karkkeja”. Kyseessä tanskalainen vitamiinilisä joka sisältää mm. biotiinia, foolihappoa ja B5, B6 & B12-vitamiineja. Niin hyvänmakuisia, että menee ihan karkista!

 

12. Käytätkö/oletko joskus käyttänyt hiuslisäkkeitä?
Ehkä n. 10 vuotta sitten kokeilin kerran pidennyksiä, mutta en oikein pitänyt siitä tunteesta, että hiuksissa oli jotain ”ekstraa”. Varmasti nykyään on jo parempia kiinnitysmenetelmiä, mutta tukkaa on aika paljon omasta takaa, joten ei ole vielä ollut tarvetta uusintakokeilulle 🙂

 

13. Hiuskatastrofi?
Mitään sen suurempaa katastrofia ei ole onneksi  sattunut, jos sitä kaupanväreillä blondiksi -kokeilua ei lasketa. 

Kerran tosin teininä eräs poika leikkasi saksilla aika ison kaistaleen hiuksiani pois. Istuimme pöydän ääressä ja yhtäkkiä vai hiukset tipahtivat lattialle. Se ärsytti. Vielä kun kyseisen kundin mielestä se oli vain ”hauska jekku”.
Huom. Tytölle mikään jekku mikä sisältää hiukset ja sakset ei ole ”hauska juttu”.

 

14. Millä suoristat ja/tai kiharrat?
Ghd suoristusrauta ja Cloud 9 kiharrin 🙂

 

15. Hiusvinkki?
Joskus tiukkaa ponnaria pitäessä näyttää siltä, että ohimoilta hiusraja on liian ”kalju” tai muutoin kampauksessa on ”kaljuja kohtia”, niin ei muuta kun hiusten värisellä luomivärillä vähän fiksausta kehiin 😀 Olen käyttänyt tätä kikkaa jo varmaan yli kymmenen vuotta. Toimii 🙂

 

 

Tags:

 

Häät ovat ihana juhla – niissä on niin käsinkosketeltava energia, että niitä tanssii aina ihan erilaisella innolla. Varsinkin nyt kun olen itse myös hieman hääkuplassa, niin fiilistelen tottakai myös muiden häitä aikamoisella antaumuksella.

Toinen mistä en tunnu saavani tarpeekseni on purjehtiminen. Ehkä rentouttavin lomailumuoto kun ympärillä on vain pelkkää merta. Varsinkin niillä kristallinkirkkailla Välimeren laineilla, missä delfiinejä hyppii veneen vieressä ja illalla makoillaan lämpimässä kannella tuijotellen tähtitaivasta.

Mitä saadaan kun nämä kaksi yhdistetään?
Aikalailla unelmien loma. Ja se häämöttää kiikareissa huomenna kun lähdemme Kreikkaan juhlimaan ystäviemme häitä. Häät ovat hyvin purjehdus-teemaiset ja jäämmekin juhlien jälkeen vielä morsiusparin, sekä ystäväporukan kesken purjehtimaan ja seikkailmaan pitkin poikin Kreikan saaria. 

 

Olen odottanut tätä niin innolla, etten tiedä miten päin olla. Vielä kun saisi viimeiset työjutut tehtyä ja bikinit pakattua, niin ehkä pystyisi pikkuhiljaa jo rentoutua. 

 

 

Nähdään Kreikan puolella 🙂 

Tags: