Purjehduslomamme päätepysäkki oli Ateena. Veneet piti palauttaa tarkastukseen paluulentoamme edeltävänä iltana, joten meillä oli kokonainen ilta ja seuraava päivä aikaa ”tappaa aikaa” tuossa Kreikan pääkaupungissa.
Koska Ateenan satama on iso, eikä ihan vetänyt vertoja tunnelmaltaan niille pikkusaarten satamille, joissa olimme saaneet kuluneen viikon aikana vierailla, lähdin mielelläni seikkailemaan keskustaan. 

Muu porukka jäi ensimmäisenä iltana hengailemaan veneille, mutta onneksi sain Caritan mukaani ilta-seikkailulle Akropolis vuorelle. 

Olen niin tyytyväinen, että lähdettiin. Ensinnäkin satuimme paikalle juuri puolituntia ennen sulkemisaikaa, ihmisiä oli vähän, eikä lainkaan jonoa. Lisäksi pääsimme sisään ilmaiseksi, koska sattumoisin juuri sinä päivänä vietettiin maailman turismipäivää. Isolla antiikin aikaisella Odeion teatteriareenalla oli myös konserttiharjoitukset meneillään ja kaunis livemusiikki täytti alueen samalla kun auringonlasku värjäsi Akropoliksen rauniot punaisiksi ja koko kaupunki näytti niin upealta ja purppuraiselta kukkulalta katsottuna.
Tunnelma oli jotenkin maaginen. Ihan kuin itse Zeus olisi ollut paikalla. 

Tai ainakin Ares, tuo väkivaltainen sodan jumala lymyili kai jossain pylvään takana, nimittäin ehdimme olla alueella vain muutaman minuutin kun ystäväni jalka alkoi vuotaa hillittömästi verta.
Sandaalin läpi oli mennyt iso evän muotoinen lasinsiru suoraan jalkapohjaan ja siinä menikin sitten hetki haavaa puhdistellessa ja lasinsirua pois kaivaessa. Maahan jääneestä verivanasta huolimatta, haava oli onneksi odotettua pienempi, eikä lopulta estänyt meitä kiertelemästä alueella. 

 

 

Rakastan historiallisia nähtävyyksiä. Mielikuvitukseni lähtee heti laukkaamaan ja miltei näin miltä Parthenon temppeli on näyttänyt täydessä kukoistuksessaan silloin joskus 400 eaa. Olisin voinut tutkailla sen marmoripylväitä ja upeita koristuksia tuntikausia, mutta aurinko oli jo lähes kokonaan piilossa ja työntekijät paimensivat turisteja pois paikalta kuin lampaita aitauksesta, huutaen yhteen ääneen ”we are closed” joka suunnasta. Talsimme alas kaupunkiin, etsimään ravintolaa ja totesimme yhteen ääneen, että tämä oli kyllä todella onnistunut ilta.

Vinkki: jos vierailet Ateenassa, kannattaa käydä täällä illalla juuri ennen auringonlaskua 🙂 

⋅Kreikka, Hydran saari

 

Kreikan pienet saaret. Valkoiset talot sinisillä ikkunankarmeilla, kapeat kujat, pikkuputiikit täynnä simpukkakoruja, kivetyksellä nukkuvat kissat. Ravintolan terassit kukkaköynnösten alla, kannussa valkoviiniä, lautasella saganakia ja asteita +30 vielä syyskuun loppupuolella.
Mikä ihme on pitänyt minut poissa Kreikasta näin monta vuotta?

Ensinnäkin kreikkalainen ruoka on i-h-a-n-a-a. Voisin elää pelkällä fetalla ja tsatsikilla (niin itseasiassa elänkin), mutta myös tunnelma näillä pienillä – ei niin turistisilla saarilla, on ihanan rento ja rauhallinen.

 

 

Omalla veneellä meriteitse pääsimme hyppelemään kätevästi erilaisilla saarilla, joista suosikikseni nousi kuvissa näkyvä Hydra.
Hydralle pääsee nopeasti myös Ateenasta lautalla. Matka kestää n. 1,5 h jonka jälkeen matkaajan eteen avautuukin Hydran sympaattinen satama. Saari on pieni ja kompakti. Ravintoloita, putiikkeja, ranta, satama, ja muutama hotelli. Me vietimme täällä vain päivän, joten oikein muuta en osaa sanoa, kuin sen, että parasta on vain eksyä pikkukujille, syödä mahdollisimman monissa ravintoloissa ja nauttia leppoisasta saaristoelämästä.

Oman tunnelmansa Hydraan luo myös se, että saari on täysin autoton. Täällä kuljetukseen käytetään muuleja. Nuo suloiset aasin ja hevosen risteytykset näyttivät onneksi hyvinvoivilta ja jouduimme mekin tuona päivänä tilanteen pakosta turvautumaan pieneen muulimatkaan. Poikaystävni kun sai loukattua jalkansa ja oli lääkärin määräyksestä näppärästi kävelykiellossa. Pohdimme, että illallisravintolaan olisi ollut ihan liian pitkä matka linkata, joten sain tehtäväkseni käydä hakemassa muulin – jonka omistaja ei millään meinannut kielimuurin takia tajuta, että itse en halunnut kivuta ratsaille, vaan poikaystäväni piti hakea satamasta. Lukuisien ”man, foot hurt, mule, injury, harbor, boat, ride” -selityksien jälkeen vihdoin minä, mies ja muuli (kuinka usein saan kirjoittaa tuollaista lausetta), kipitimme satamaan pelastamaan poikaystävääni omalta kömpelyydeltään.

Muuli tepsutteli reippaasti ravintolaan, poikaystäväni kikatelleli selässä paketoitu jalka satulan jalustassa ja tervehti iloisesti vastaantulevia. Näky oli samaan aikaan sekä suloinen, että hieman huvittava. ♡

 

Oletteko te vierailleet Kreikan pienemmillä, ei niin tunnetuilla saarilla? Saa ehdottomasti jakaa suosikkeja, olisi ihana joskus vielä palata tutkailemaan näitä. Ikävä kreikkalaisen keittiön antimia on jo kova.  

Tags:


Vieläkin keinuttaa ja päässä soi Meksikon pikajuna uudelleen sanoitettuna. 

 

Ensin vietimme häitä. Ossin ja Sabinan upeita häitä isossa purjeveneessä luonnonpoukamaan ankkuroituna. Tuuli toi matkalle pientä lisähaastetta, mutta hei, mitä olisi purjehdushäät ilman pientä aallokkoa?
Itse nautin täysillä tuosta päivästä, tunteikkaista hetkistä, kauniista seremoniasta ja naurun täyteisistä kommelluksista. Päästyämme satamaan jatkuivat hääjuhlat satamaravintolassa, jossa pidettiin puheita, naurettiin ja lopulta tanssittiin vielä yön pikkutunneille asti. 

Tämän jälkeen 19 henkinen ystävä-porukkamme seilaili morsiusparin kanssa viikon ajan kahdella eri katamaraanilla. Pitkin poikin Kreikan saaristoa hoilattiin non-stoppina eri versioita kaiken maailman lauluista. (Useimmiten Meksikon Pikajunasta. En tiedä mistä tämä sai lähtönsä).

Kitara kulki kaikkialle minne menimme. Veneen kannelle, rannalle, ravintoloihin tai satamakaupunkien kujille. Ei ollut väliä osasitko laulaa (tai räpätä mahdollisissa räppibatlleissa – ainiin, ja lausuimmehan myös runoja), pääasia oli että heittäytyi, eikä murehtinut huolta huomisesta. 

Ja sitä minä todella tein. Itseasiassa nauroin koko viikon ajan niin paljon ja niin kovaa, että en lopulta enää edes tunnistanut omaa hekotusta.

Heittämällä yksi hauskimpia ja ikimuistoisempia lomia. Täällä yksi todella onnellinen matkaaja nyt kotiin palanneena.

 

 

Tags: