ÅRE OTTI JA ANTOI 17 joulu 2019
Terveiset täältä kotoolta sängynpohjalta. Kolmen päivän Åre ottikin hieman koville ja nyt sekä minä, että myös matkaseuralaiseni Sabina olemme tällä hetkellä molemmat toipilaina. Sabinalla mahapöpö ja minulla flunssa. Ei hajuakaan mistä ja miten saimme pöpöt ja miksi ne ovat toisistaan täysin poikkeavia (Sabina oksennustaudissa ja minä sellaisessa flunssassa, että tuntuu kuin kurkussa olisi poikittain sukset ja sauva), mutta pakko myöntää, että on ihan kiva vain maata ja katsoa hömppäohjelmia telkkarista.
Varsinkin kun paluumatkamme sunnuntain Åresta ei sujunut ihan muitta mutkitta.
Olimme tietty intoutuneet juhlimaan viimeistä Åre-päiväämme after ski -hengessä ja tanssimme, sekä saatoimme juoda muutamia hotshotteja vielä puolelta öin, tajuamatta ollenkaan, että meidän bussikuljetuksemme lähtisi seuraavana päivänä jo puoli yhdeksältä aamulla. (Lento lähti vasta 12 päivällä, joten emme odottaneet kovin aikaista kuljetusta).
Tarkistellesamme aamupalalla aikatauluja, meinasin tukehtua kananmunaani kun tajusimme, että bussi lähtisikin 20 minuutin päästä – ja kaikki kamat tietty huoneessa sikinsokin pakkaamatta. Puoliksi syöty aamupala jäi lautaselle, kun me pinkaisimme pyörremyrskyn lailla sullomaan laskettelukamoja ja villapaitoja matkalaukkuihin. Nauratti niin paljon se touhu ja näky kun me juoksimme hangessa raahaten matkalaukkua pysäkille ja ehdimme juuri ja juuri bussiin huohottaen hikisinä ja panikoiden, että mitä kaikkea unohdimme pakata.
Sinänsä hassu sattuma, mutta molemmilta jäi jälkeen vain toisen käden hanska.
Tunnin tukalan bussimatkan jälkeen odottelimme vielä Åren pienellä kentällä myöhässä olevaa lentoamme muutamia tunteja. Edellinen ilta painoi alla ja vihdoin kun pääsimme koneeseen, oli se matka niin täynnä ilmakuooppia, että oloni alkoi olla tässä kohtaa jo hyvin pahoinvoiva. Kun laskeuduimme Tukholma kentälle saimme kuulla, että myöhästymme jatkolennoltamme ja pääsisimme kotiin vasta iltalennolla ja olisimme Arlandassa jumissa jälleen lukuisia tunteja. Ja ainiin! Unohdinko mainita, että tässä vaiheessa myös Sabinan mahapöpö oli jo täysissä voimissaan, oksennus lensi ja minä tärisin vieressä flunssan ja krapulan kourissa hikisenä, mutta vitivalkoisena. Hyvä idea ne hotshotit. Todella hyvä idea.
Tähän koko ihanaan paluumatkaan meni yhteensä kevyet 12 tuntia.
Ei kovin nautinnollista, mutta näitä sattuu ja mielestäni näitä on myös hauska jakaa. Some on niin hattaraista, että pitäähän sinne saada mukaan myös hieman oksennusta 😀 Onneksi itse Åre oli niin hauska, että siellä vietetty aika pysyy paljon paremmin muistoissa, kuin tämä tuskanhikinen paluumatka.
Nyt kaivaudun syvemmälle peiton alle ja tulen kirjoittelemaan lisää Åresta huomenna. Enemmän laskettelujuttuja ja mm. Åren ravintolalistaa luvassa 🙂
Takki – H&M
Paita – Tommy Hilfiger
Housut – Kari Traa
Kengät – Dr. Martens (TÄÄLTÄ*)
Kuvat : Sabina Särkkä