ASUVIDEO BARCELONASTA

 

Alkaako vihdoin liikkuvan kuvan kamerakammoni haihtua?
Ollessamme ystäväni Monan kanssa Barcelonassa, oli meillä tavoitteena kuvata enemmän videoita. Monan kanssa olemme siis tunteneet jo vuosia, mutta meillä on kohta kaksi vuotta ollut myös yhteisiä kuvausprokkiksia – autoin Monaa alkuun hänen valokuvausuransa alkutaipaleilla ja nyt hänestä onkin ennätysajassa kuoriutunut kiven kova ammattivalokuvaaja (niin ylpeä!). Alkaa jo kääntyä päälaelleen tämä homma siinä, että kuka jeesaa ja ketä, nimittäin minähän alan tässä itse oppia enemmän Monalta haha.
Monalla oli kuitenkin reissulle yksi toive ja se oli, että hän halusi kehittyä enemmän videokuvaukessa ja editoinnissa. Aluksi tietty epäilin, että olenko paras malli tähän hommaan, mutta herranjestas, että tuolla tytöllä on heti videokuvaaminenkin hallussa, niin hyvä silmä ja lisäksi taito saada tämä rautakanki rentoutumaan kameran edessä.

Näistä meidän ”harjoituspätkistä” sitten syntyikin aika paljon materiaalia, joten ajattelin pätkiä niistä pieniä tyylivideoita. Turha heittää poiskaan materiaalia 🙂
Lisäksi rakastan itse editoida niitä! Kaikki hidastukset, musiikki, leikkaukset ja palapelin kokoaminen on niin rentouttavaa puuhaa, että editointimaailmaan voisin vain ikuisuuksiksi upputua. (Muistan kun editoin tätä 2015 julkaisemaani Kapkaupunkivideota oikeasti kolme päivää, koska halusin että musiikki menee täysin videon kanssa samaan rytmiin :D)
Nyt harmittaa hieman, etten tajunnut kuvata Barcelonassa enemmän elementtejä ympäristöstä, esimerkiksi ilmakuvaa dronellani. Niitä olisi kiva liittää enemmän vidoihin, mutta ehdottomasti sitten seuraavalta reissulla enemmän drone ilmassa.

P.s Barcelonasta tulossa vielä vlogityyppistä videota – heti kun vain saan sen editoitua 🙂  

 
 
 

 

Behind the camera: Mona Salminen / edit by me

 

Outfit:
Leather jacket – Zara
Skirt – BikBok
Shoes – NLY
Sunglasses – RayBan
Bag – Chanel

14 Comments
  • Koru
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huippu! Vaadin lisää, esim. lookbook! Kevään/kesän trendeistä! Joo!!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Haha ihana, KIITOS <3 Ja hyvä idea! 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sä olet niin upea!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ❤️😭🙏🏼 sinäkin!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Te ootte niin supertiimi Julia ja Mona, hienoa 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos <3 Olipa kivasti sanottu 🙂 🙂

  • Pinja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    IHANA! Lisää näitä 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Heei, kiva kuulla, että tykkäät❣️ Lisää tulossa 🙂

  • Tins
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana! Jotenkin koskettava (hahah joo vaikka kyse on siis vain vaatteista) Jee <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Koskettava ❤️😭 vitsi miten ihanasti sanottu 😍😂
      Kiitos 🙌🏼

  • Aino
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä on kans viime aikoina mietityttänyt antiperspiranttien alumiini, mutta niinhän se on ettei deodorantti pidä hikoilua kurissa varsinkaan stressaavissa tilanteissa esim. töissä… vaikka haju pysyisikin piilossa, märät kainalot lisäävät stressiä vaan entisestään 😀 Ehkä siirryn suosiolla takaisin antiperspirantteihin, juurikin Triple dryta olen miettinyt, etten äidy työpaikan haisuliksi 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Juurikin näin, pitää tehdä vähän valintoja 🙂

      Itse en usko, että alumiini voisi olla niiiiin paha verrattuna siihen epämukavaan hikoiluun mitä seuraa jos ei alumiinin takai dödöjä käytä 🙂 

  • Aino
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahahahahah satuin tänään tähän postaukseen ja näin kommenttini, mitenkähän oon onnistunut saamaan sen tähän postaukseen 😂😂

    Ps. Ihana video!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hahah, et ole ainoa! Syytetään sivun sekavuutta 😀

Post A Comment