75% TALVILOMALLA

 

Siinä missä viikko sitten maanantai alkoi vähän sen näköisenä miltä esim. Kuukaudeksi hedelmäkorin pohjalle unohtunut avokado näyttäisi, eli erittäin homeiselta (ja myöskin stressaantuneena, vaikka en kyllä tiedä miltä stressaantunut avokado näyttäisi, tai miksi ylipäätänsä vertaan itseäni avokadoon), mutta joka tapauksessa nousin tänään uuteen viikkoon täysin pirteänä ja niin samperin hyväntuulisena, että taidan vihdoin olla saanut oman annokseni siitä joulufiilispulverista.

Minulla oli viime viikolla missio saada kaikki keskeneräiset hommat sunnuntaihin mennessä valmiiksi, ihan vain siksi, että voisin herätä niin samperin hyväntuulisena tänä maanantaina ja kerrankin nauttia jouluviikosta.

Onnistuin!

Joulusiivouskin on jo hoidettu, auto huollettu ja katsastettu, kirppiskamat lajiteltu ja viimeisimmät isot työjutut puserrettu pois alta. Ruokapalstat kokattiin, kuvattiin, kirjoitettiin ja lähetettiin lehteen, kirjanpito tehtiin, vikat tarjoukset sopparit ja raportit ja deadlinet näpyteltiin. Laskut lähetettiin ja meilitulvakin on selvitetty. Toisin sanoen kaikki hommat, blogin perus päivittelyä lukuun ottamatta on nyt tältä vuodelta hoidettuna! Ei ole aikatauluja, ei reissuja, ei muuta kuin joululahjojen ostamista, tyttöjen pikkujouluillallista ja jouluaterian sekä uudenvuoden suunnittelua. Tuntuu niin ihanalta ja energiseltä, että kohta tipun tuolilta.
Taidan olla vähän niin kuin 75% joululomalla. Ei mulla muuta <3

 

 

Coat – H&M
Sweater – Esmara by Heidi Klum 
Skirt – Zara (new)
Shoes – Zara
Beanie – GinaTricot (new)
Sunglasses – Borrowed from Kriselda

Photos: Kriselda / Edit by me

 

Tags:
7 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vitsit kun sain itsekkin vikat tentit ja koulujutut raapusteltua pois alta niin vois keskittyä joulufiilistelyyn ihan huolella! En oo vielä ehtinyt luoda ajatustakaan esimerkiks joulusiivoukselle (ja sen kyllä huomaa), joten ei auta kuin pitää sormia ristissä että saan koulujutut kasaan hyvissä ajoin ja ehdin valmistautua rauhassa jouluun:D Ihanaa joulunaikaa sulle ja kiitos ihanasta blogista❤️

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Heeei 🙂 Superpaljon onnea koulujuttuihin ja tentteihin <3

      Ainakin sitten kun ne helpottaa, niin joulu tuntuu niin ansaitulta 🙂 

  • Pinja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana!!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      <3

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kolmonen! 😍

  • Mira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti kuvan 1 paljetit mekko! Säihkettä uudeksi vuodeksi! ✨✨

  • Pupuu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä tuo eka on tosi magee 💛💛💛💛💛

Post A Comment