6 x SUOSIKKIRESEPTI VAPPUPÖYTÄÄN

 

Millaisia vappusuunnitelmia teillä on? Me palloteltiin pitkään ideoita rauhallisesta mökkivapusta kaupunkihulinoihin ja päädyttiin lopulta jälkimmäiseen, eli vietetään vappu Helsingissä ystävien kanssa, mutta käytiin sitä ennen viikonloppuna mökillä rentoutumassa. Tänään siis luvassa hieman vappuaaton juhlia ja huomenna ystäväporukan vappupäivän brunssia.

Oma vappubrunssimme on ravintolassa, joten tällä kertaa ei tarvitse mitään itse loihtia, mutta jos olisin brunssivastuussa olisi vappupöytään valikoitunut joitain vanhoista suosikeista:
 

PAREMPI KUIN PERUNASALAATTI 
Tästä reseptistäni nousi viime vuonna hitti ystäväpiirissämme. Peruna on korvattu salaatissa kukkakaalilla ja kastike on tehty kevyempään jogurttiin. Rakastan myös perinteistä perunasalaattia, mutta on tämä sen verran hyvää, ettei perinteistä perunsaldea olekaan ollut pitkään aikaan lautasella. Ehdottomasti must do vappuruoka <3

PARSAKAALI GRANAATTIOMENASALAATTI
Tämä rouskuva ja raikas suosikkisalaatti on ollut meillä niin kesä –kuin talvipöydissä. Maistuu juhlassa kuin juhlassa.  

SUOSIKKIDIPPI merileväkaviaarista
Ystäväni merileväkaviaaridippi -resepti oli rakkautta ensi haukulla. Muistan miten kaavin tämän dippikulhon viimeistä pisaraa myöten suuhuni ja vaadin, että sitä tehdään tästä edes aina jokaisella ystäväporukamme illallisella.
Ranskankermaversio täältä, ja hapatettu kermaversio täältä

FENKOLISALAATTI & teriyakilohi
Tämä fenkolisalaatti on ihanan raikas ja sopii hyvin lähes minkä kanssa tahansa.
Tein sitä ensimäistä kertaa vuosia sitten grillimakkaran seuraksi ja miettin, että menisihän se vappunakkienkin kaverina

 

KUHA & KEVÄTSIPULIKASTIKE
Simppeli ja perinteinen alkukesän ruoka sopisi täydellisesti mökkivappuun, tai miksi ei kaupunkipöytäänkin.

 

TULISET KUKKAKAALINNUPUT
Hauskasti chicken wingsejä jäljittelevät kukkakaalinuput ovat koukuttavia ja täynnä makua. Ihanaa sormisyötävää erilaisissa juhlissa. Tarjoile sinihomejuustodipin kanssa.

 

Maukasta vappua <3

Tags:
2 Comments
  • Mari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kukkakaalisalaatti oli tosi hyvää! Kiitos ohjeesta!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jee <3 Kiva, että maistui! Kiitos 🙂 

Post A Comment