5 x NÄMÄ ASIAT EIVÄT MENNEET IHAN NAPPIIN JOULULOMALLA

 

Hei ja ihanaa uutta vuotta 🙂 Ennen kuin aloitan tämän blogivuoden hehkuttamalla alkuvuoden suunnitelmia, niin tässä hieman kuulumisia joululomalta.

 

1. Ääneni lähti pitkittyneen flunssan seurauksena, enkä saanut reiluun viikkoon edes kunnollista lausetta ulos suusta. Silti yritin puhua. Oli vain niin samperin vaikeaa olla sukujoulussa ja mieheni vanhempien luona täysin mykkänä, kun teki mieli rupatella muiden mukana. Äänen käyttäminen vain pahensi tilannetta ja pitkitti paranemista.

2.  Flunssan ja äänenlähdön takia vaivuin jonkinmoiseen sohvakoomaan ja annoin itselleni luvan vain löhötä ja syödä herkkuja. Ja näin pitääkin siis tehdä joululomalla, mutta itselläni meni ihan yli ja tuntui, että söin miltei kaksi viikkoa kaksin käsin vain pelkkiä herkkuja.

3. Tähän kun yhdistää sen, että en liikkunut ollenkaan, niin olo oli kyllä kaikinpuolin melkoisen tukala.

4. Katsoin sarjoja ja leffoja joka päivä tuntitolkulla. En lukenut sivuakaan kirjoista, jotka odottivat joululomaa yöpöydälläni pinossa.

5. Ja sen sijaan, että olisin parannellut itseäni fiksusti terveellisellä ruokavaliolla ja vihreällä teellä, niin lähdin kuitenkin juhlimaan ystävien syntymäpäiviä, kaveriporukan illallisia, sekä uutta vuotta viinilasi tiiviisti kourassa. Ei muuten auttanut
y h t ä ä n  jo muutenkin väsynyttä oloa. 

 

 

Että, jos nyt rehellisiä ollaan niin minä en pyllähtänyt uuden vuoden puolelle uutta minää innolla toteuttaen ja uudenvuodenlupauksia onnistuneesti ruksaillen.

Mutta hei, itselleen pitää olla armollinen ja tiedän kyllä, ettei nämä lähemmäs kahden viikon herkuttelut/laiskottelut/flunssailut maailmaani kaada. Pitää vain nyt vain näin jälkiviisaana ja kaikista herkuista vihdoin yliannostuksen saaneena tsemapta ja kaivaa se vireystaso takaisin.

Minulle uusi vuosi alkakoon vasta ens viikolla 🙂

 

 

Takki – Reserved
Huppari & farkut – Zara
Kengät – Vagabond
Lippis – Tommy Hilifiger
Laukku – Chanel
Kuvat: Hanna Väyrynen

2 Comments
  • Emilia Vähäkoski
    Posted at 14:47h, 19 tammikuun Vastaa

    Moi! Oon ettiny mustia korollisia nilkkureita 4ever ja noi on ihanat!! Muistatko mikä malli Vagabondilta?😍
    <3:Emilia

    • julia
      Posted at 12:38h, 20 tammikuun Vastaa

      Hei 🙂
      En valitettavasti muista, enkä löytänyt enää näitä Vagabondin sivuilta vaikka onkin melko uudet 🙁
      Lähimpänä tätä mun kenkää olisi ehkä tuo Olivia, tai Alice (mulla hitusen pidempi varsi vain).

Post A Comment