200€ HUIJARITAKSISTA TUKHOLMASSA

 

Kyllä ärsytti. Eikä eniten edes tuo kolmenumeroinen summa siitä puolentunnin matkasta, vaan se kuinka vähän itselläni oli niitä muumeja laaksossa tallella, valoja vintillä ja intiaaneja kanootissa. Suoraan sanottuna kuinka kusetettavissa voi olla.

Kerron alusta.
Tukholman muotiviikkojen viimeinen päivä ja kotiinlähdön aika. Pyydettiin hotellin respasta soittamaan taksi kentällle, mutta respatyttö kertoi kaikkien taksien olevan varattuja. Ulkona olisi kuulemma tolppa ihan minuutin kävelymatkan päässä. Tolpalla seisoikin yksi taksi, mutta se oli liian pieni neljän tytön matkalaukuille. Taksi osoitti kadun toisella puolella olevaa farmarimallista taksia. ”Näettekö tuon taksin tuolla ” – kuski ositti sormellaan ja sanoi meidän mahtuvan sinne.

Farmaritaksin kuski oli juuri pitämässä lounastaukoa. Mäkkihamppari kädessä ja Taru sormusten herrasta –elokuva pyörimässä ajotietokoneen näytöllä. Mietin, että onpa outoa ottaa asiakkaita kesken taukoa, mutta kuski vaikutti vain tyytyväiseltä saadessaan asiakkaita ja höpöttelikin koko alkumatkan iloisesti kaikkea Tukholman ja Taru Sormusten Herran väliltä. Motarilla keskustelu hiljeni, me näpyttelimme kännyköitämme ja kuski maiskutteli.

Reippaasti puolivälin matkaa taitettuamme, alkoi kuski puhua jotain vierasta kieltä kännykkäänsä ja lopetettuaan sanoi jutelleensa pomonsa kanssa, joka kertoi että kaikki maksupäätteet ovat autoista epäkunnossa. Joutuisimme kuulemma ajamaan automaatin kautta ja nostamaan kuskille käteistä. En ollut ymmärtänyt sanaakaan tästä puhelusta ja ihmettelin miksi pomo ei olisi puhunut kuskilleen ruotsia. Myös tässä vaiheessa huomasimme vihdoin taksimittarin, mikä raksutti yllättävän suurinumeroista lukua. Tsekkasimme taksitarrat ikkunoista ja pienen googlettelun jälkeen tajusimme olevamme yhdessä niistä Ruotsin surullisenkuuluisista ”huijaritakseista”. Hienoa.

 

Normitaksin tarra ilmoittaa hinnakseen n. 300-400 kruunua. Se tarkoittaa sitä, että matkan hinta on 300-400 kruunua per 10 km, mutta suurimmilla taksifirmoilla on aina kiinteä tarjous n. 400-500 kruunua lentokentälle. Eli, normaalisti matka maksaisi n.50€ nyt olimme pulittamassa siitä nelinkertaista summaa, nimittäin meidän taksimme tarrassa oltiin lähemmäs 500 kruunun luvussa, eikä mitään lentokenttätarjouksia olemassa.

Ruotsissa taksikuskit saavat itse määrittää taksansa ja toimia kuskina, kunhan heillä on laillinen taksikortti ja kurssi käytynä. Jos asiakas valitsee heidän taksinsa, on hän myös velvollinen maksamaan kyydistään. Tunnetut suuremmat taksiyhtiöt, esim. TaxiStockholm Taxi Kurir ovat kuitenkin normaalihintaisia ja luotettavia.

 

Teki mieli pyytää kuskia pysähtymään, mutta pikainen tsekkaus puhelimen kartasta kertoi meidän olevan 2 minuutin päästä perillä. Kuski yritti ajaa terminaali vitoseen, missä olisi automaatti, mutta vaadimme saada testata maksulaitetta oman terminaalimme edessä. ”No it’s not working, my boss called me. No working” –kuski jaksoi jankata yllättävän kauan, kunnes lopulta kurvasi meidät terminaalimme viereiseen tunneliin? Siellä ei ollut parkkipaikkaa, eikä mitään muutakaan. Pelkkä tie, minkä reunukselle pysähdyimme ja tämähän sai nyt yli-epäileväisenä käyvän mieleni päättelemään tunnelin olevan kuskin jokin kikka saada maksupäätteen yhteys huonommaksi 😀 

No, yllätyttekö jos kerron että kortti toimi tunnelissakin täysin moitteettomasti ja nopeasti? Sehän itseasiassa näytti raksuttavan oikein pikavauhtia meille tuota 217 euron suuruista kuittia. 

Oh, what a surprise tokaisin kuskille, yrittäen samalla äänensävylläni viestittää, etten oikeasti ollut tippaakaan yllättynyt. Tutkailin hetken kuittia ja nousin autosta. Ei siinä voinut muutakaan, mutta ainakin hiukan lohdutti ajatus, ettei kuski saanut meitä automaatille huijattua.  

 

Luin jostain, että pahimmillaan joku huijaritaksin kyytiin noussut olisi joutunut maksamaan 15 minuutin matkastaan 1500 euroa, ja toinen 750 euroa lentokenttämatkasta. Onneksi meitä sentään oli neljä tässä autossa ja pystyimme jakamaan maksun. Yksin tässä kyydissä olisi ollut suoraan sanottuna todella vittumaista istua.

Ensi kerralla sitten viisaampina ja taksitarrat suurennuslasin alla 😀 

 

 

Lue myös:
Taksikuskitarina

 

 

Tags:
7 Comments
  • Jasmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mistä nuo ihanat housut ovat?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Zarasta 🙂 En tiedä onko enää valikoimassa, mutta ehkä vastaavia voi löytyä 🙂

  • Kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Äh, mäkin oon kuullut noita tarinoita ja siks usein ottanutkin melkein aina Arlanda Expressin…Mut sit ruotsalainen kollega vinkkasi et Uber toimii Tukholmassa erittäin buenosti ja sitä nyt käyttänyt viime viikot duunireissuilla (myös sillon muotiviikkojen aikaan!). Suositus 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mekin otettiin Express kun tultiin, mutta ajateltiin että säästetään jos maksetaan taksi neljään pekkaan 😀 haha toisin kävi! 

      Ja siis mitä ihmettä! Jotenkin automaattisesti ajattelin, ettei Uber toimi enää Tukholmassa kun on Suomessa (ja ainakin myös viimeksi Tanskassa) tauolla. Hahah, sehän olisi ollut kätevin! 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Som moro!  Tähän se tulee menemään taksiala Suomessakin 2018 Heinäkuussa valitettavasti…silloin kannattaa katsoa tarkoin mitä lukee ovessa ja valita se oikea turvallinen taksi.  t:Taksikuski Treelta

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      🙁 EIKÄ!

  • Taija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei vitsi meni fiilis teidän puolesta! Tosi epäreilua toimintaa ja jotenki sitä on itsekin aina niin hyväuskoinen, ettei muista aina ja kaikkialla olla valppaana. Muistan vieläkin vuoden 2011, kun oltiin poikaystävän kanssa Riikassa, Ja meille kävi vastaava juttu. Se ei tullut edes yhtä kalliiksi kuin teidän kyyti, mut se tunne et sua on huijattu, vaivaa vieläki. Ehkä ois aika päästä yli asiasta 😊 Noo, näitä sattuu ja ens kerralla varmaan molemmat muistetaan tutkia kaikki tarrat ja kyltit. Hauskaa New Yorkin reissua! 😉

Post A Comment