2 x ENITEN KÄYTTÄMÄNI LAUKUT

 

Chanel mini square caviar leather

Enpä olisi osannut arvata kun vuosi sitten ostin tämän vintage Chanelin Fb Desing Cornerista, että siitä tulisi yksi eniten käyttämistäni laukuista.
Laukku on yli kymmenen vuotta vanha, siinä näkyy hieman kulumia, mutta caviar-nahka on onneksi pitänyt vuosiin nähden todella hyvin pintansa. Laukku onkin kulkenut monen omistajan kautta, mutta veikkaan, että se on nyt kohdannut eläkepäivänsä meikäläisen olalla. Tästä laukusta en ihan hevillä nimittäin aio luopua.
Täydellinen koko, täydellinen väri. Juuri sopivan pituinen hihna. Laukku menee niin juhlassa kuin arkenakin ja sopii lähes jokaisen vaatekappaleen kanssa. 

Isot kiitokset vaan vielä Kiralle, joka tarkkasilmäisenä ehti tämän minulle ennen muita sieltä fb kirppikseltä bongata. Tämä malli on aika haluttu, eikä näitä loju ihan joka nurkassa 🙂 

Ostin laukun lähes puoleen hintaan siitä millä sitä sitä myydään uutena kaupassa, joten tätä ostopäätöstä ei ole tarvinnut katua 🙂 

 

Célinen medium Cabas Phantom

Ostin tämän laukun Pariisista keväällä 2016 ja siitä lähtien se on kantanut lähes joka arkipäivä sisällään läppäriä/kameraa/salikamoja. Se kantaa sisällään monta kiloa tavaraa ja on nähnyt kaikenmaailman ääriolosuhteita, kuin myös lentokoneen jalkatilaa, kuntosalikaappeja, rantahiekkaa ja lukuisia lattioita. Silti se on todella hyvässä kunnossa. Saumoissa ei ole kulumia, tikkaukset eivät hapsota, nahassa ei ole haalistumia.

Céline merkin kultainen kirjailu on tosin haalistunut vuosien saatossa ja laukku tottakai hieman menettänyt jämäkkää muotoaan, mutta muuten se on kuin suoraan kaupasta. Tämä laukku ei näy niin paljon kuvissa, mutta on ehdottomasti käytetyimpien laukkujen ykkössijalla 🙂

Tämä postausidea tuli teiltä Instagramissa, kun kyselin storyn puolella, mitä haluaisitte blogista lukea 🙂 Jos Tykkäätte tämänkaltaisista jutuista, voisin hyvin tehdä myös vastaavia postauksia muista tuotteista. Eniten käytetyt takit, meikit, kengät jne. Ehkä myös juttua niistä vähemmälle käytölle jääneistä tuotteista. 

Tags:
14 Comments
  • Mia
    Posted at 11:52h, 19 tammikuun Vastaa

    Voi, tuo chanel on niin upea! <3 Jos saa esittää toiveen, niin olisi ihana lukea postaus koko laukkukokoelmastasi 🙂 Eniten käytetyt kengät, meikit jne kuulostaa myös hyvältä.

    Aurinkoista viikonloppua! 🙂

    • julia
      Posted at 18:45h, 19 tammikuun Vastaa

      Hei 🙂 Tosiaan, ehkä olisi ihan hauska esitellä ne kaikki 🙈☺️ pitää kehitellä joku laajempi laukkupostaus 🙂
      Ihanaa viikonloppua myös sinne!

  • Heidi
    Posted at 10:05h, 20 tammikuun Vastaa

    Laukkukokoelma ja laukku mielipide postaukset on tosi kivoja. Samoin kun vaatekaapin luottovaatteet.

    • julia
      Posted at 12:06h, 21 tammikuun Vastaa

      Jes, kiva kuulla 🙂 Koostan siis lisää näitä 🙂

  • Milla
    Posted at 17:55h, 20 tammikuun Vastaa

    Tuo siun vaaleanpunainen villakangastakki on ihana! 😍😍👌🏻 Mie luen myös mielelläni näitä laukkuarviointeja, näistä saa yleensä uutta tietoa ja tietysti jos jotain laukkua haikailee, niin on kiva lukea millainen se on käytössä yms. 🤗

    • julia
      Posted at 12:08h, 21 tammikuun Vastaa

      S eon BikBokin vanha, ihanan pirtsakka väri mustien villakangastakkien joukossa 😀
      Kiva kuulla, että tällaiset postauksen on mieluisia. Itsekin tykkään vastaavista joten ei muuta kun lisää näitä siis ulos!

  • Reeta
    Posted at 22:33h, 20 tammikuun Vastaa

    Hei, pakko erikseen tulla hehkuttamaan Overcooked peliä🙈
    viikonloppuna mietittiin että mikä peli ostettaisiin ajanvietoksi, muistin sitten että olet pari kertaa (?) jostain pelistä maininnut. Nimi ei tietenkään ollut muistissa, mutta hetken tutkimisen jälkeen löytyi. Kiitos siis vinkistä, sen parissa vierähtikin aikaa mukavasti 😄

    • julia
      Posted at 11:56h, 21 tammikuun Vastaa

      Hahah, IHANAA, että tulit kertomaan tämän ❤️😂 Siis se peli on ihan huikea! Harvoin on kivoja kaksinpelejä ja vielä tuollaisia koukuttavia.

  • Harriet Gripenberg
    Posted at 06:40h, 21 tammikuun Vastaa

    Aivan ihana tuo Chanel!
    Olisi kiva lukea sun kaikkien aikojen lemppari meikeistä.

    • julia
      Posted at 12:08h, 21 tammikuun Vastaa

      Se oli kyllä löytö 🙂
      Lempparimeikit pitää ehdottomasti koota postaukseen 😍

  • Essiiij
    Posted at 07:33h, 21 tammikuun Vastaa

    Ehdottomasti lisää lempparipostauksia. 🙂

    • julia
      Posted at 12:09h, 21 tammikuun Vastaa

      Kiva kuulla, näitä on helppo tehdä joten lisää varmasti piakkoin tulossa ☺️

  • saratickle
    Posted at 09:07h, 24 tammikuun Vastaa

    Kiitos tämän postauksen, menin heti liittymään Designer Corneriin 😀 Toi on siis aivan ihana toi square chanel!

    • julia
      Posted at 13:10h, 25 tammikuun Vastaa

      Haha, jes! Sieltä voi löytyä vaikka mitä 😍🙏🏼

Post A Comment